Moikka ja hyvää huomenta kaikille :) Mä olen tässä alkanut sisäistämään sen, että mun synttärit on jo sunnuntaina. En ole niistä yhtä innoissani kuin aikaisemmista synttäreistäni olin. Ei ole enään mitään mitä tulevalta iältä odottaa. Nyt tuntuu myös siltä, että aika kuluu niin nopeasti etten ehdi edes nauttimaan vuoden jokaisesta päivästä. Muistan kun odotin täysi-ikäisyyttä innolla, ja päivät tuntuivat matelevan. Kun se päivä sitten vihdoin tuli, synttärikorteissa luki "onnea täysi-ikäiselle", se ei ollutkaan niin mahtavaa kun luulin sen olevan. Se ei tuonutkaan vapauksia, vaan enemmän vastuuta ja velvollisuuksia. Tavallaan on ikävä sitä aikaa, kuin joissakin asioissa mua kohdeltiin kuin lasta. Se helpotti elämää, eikä tarvinnut ajatella niin paljon. Joku muu ajatteli aina mun puolesta, osan asioista.
Ei tämä vanheneminen olekkaan niin kivaa, niinkuin sitä lapsena luuli. Aina kun vanhemmat kielsivät menemästä ulos, tai käskivät nukkumaan ajoissa, tai edes mainitsi sanan "aikuiset saavat tehdä mitä haluavat", sitä toivoi niin paljon kasvavansa pian isoksi. Se oli kaikki huijausta mitä mielikuvitus loi mieleeni. Ei se aikuisuus ollutkaan niin mahtavaa, että saa mennä ulos milloin haluaa ja nukkumaankaan kukaan ei enään pakota. En pidä komentelusta, mutta nyt on pakko myöntää, että välillä kaipaan sitä.
Olen myön viimeaikoina kaivannut takaisin laitokseen. Etenkin sitä mun huonetta ! Se oli ihana. Mulla oli oikeasti sellainen paikka, joka oli vain mua varten, minne pääsin pakoon kaikkea. Sain olla aivan yksin ajatusteni kanssa, ilman että kukaan häiritsi. Tietysti myös ruoka siellä oli oikein hyvää, ja mun mielestä oli ihanaa syödä aina kaikkien kanssa samaan aikaan jakaen kuulumisia. Ei sellaista enään tapahdu. Nyt kun ei ole enään pakko syödä samaan aikaan muiden kanssa, sitä ei todellakaan tule tehtyä. Sitä syö kun on nälkä, samalla katsoen telkkaria tai datatessa.
Vaikka usein huusinkin laitoksen työntekijöille, etteivät he ymmärrä mitään mistään eivätkä he myöskään ole mun vanhempia, se auttoi. Mun mielestä oli ihana päästä sanomaan jollekkin, ettei se ymmärrä mua. Niin mä lopetin asioista murehtimisen. Eihän kukaan voinut auttaa mua, koska he eivät ymmärtäneen. Lastenkodissa opin myös arvostamaan vanhempiani paljon enemmän kuin aikaisemmin. Sen ensimmäisen kerran sinne muuttoni jälkeen, kun pahan olon tullessa kaipasin äitiäni enemmän kuin mitään muuta, ymmärsin mitä olin menettänyt omilla tempauksillani. Kaduin niitä sanoja mitä suutuspäissäni hänelle olin sanonut, miten törkeästi olin häntä kohdellut ja saanut hänet voimaan pahoin. Onneksi nyt tiedän, ettei äitiä voi korvata mikään. Enkä enään pura häneen kiukkuani, jonka joku muu on aiheuttanut. Eihän se ole hänen vikansa, ja sillä pahennan vain hänenkin oloaan. Miksi haluaisin pahaa äidilleni, joka kaikkien mun temppujen jälkeen on antanut mulle anteeksi ja on yhä mun tukena, aina auttamassa parhaansa mukaan vaikkei hänen tarvitsisikaan enään ?
Huomenta kaikille tasapuolisesti. Oli oikein mukava herätä tähän synkkään aamuun työmiesten metelöinnin johdosta (kattoremontti). Niin tietysti myös todeta että maito on loppunut. Aamuista paras. No, mä yritän nyt keksiä jonkun tavan piristyä, kirjoitan Joshuan kirjeen loppuun ja mietin mitä tekisin tänään vai teenkö mitään, tänäänkään.
Mulla ei tosiaankaan ole ollut minkäänlaista innostusta kirjoittaa tänne. Enkä oikeastaan ole tiennyt mitä kirjoittaisin. Ei mun elämässä tapahdu niin paljon, jotta voisin esimerkiksi joka päivä tehdä postauksen ja kertoa siitä miten mahtava päivä mulla on ollut !
No, nyt on kyl ollu aika mahtava viime viikko, heh ! Menin tosiaan keskiviikkona Tuulille ja tulin sieltä sitten toissapäivänä kotiin. Rankkaa oli ! No ei vaan. Oli meil ihan hauskaaki välillä. No joo, viime viikon aikana kun olin Tuulilla, tapahtui näin:
- Alkoholin suurkulutusta - Epäterveellistä ruokaa (nuudeleita, pizzaa, kiinalaista...)
- Naurettavien videoiden kuvaamista (meistä ne oli hauskoja)
- Nukuimme paljon - Tuhosin hiuksiani värinpoistoilla
Tää kuullostaa siltä kuin meillä ei olisi elämää, mutta uskokaa tai älkää, kyllä meillä oikeasti on ! Ainiin, sain myös uuden lempinimen: GARFIELD (aka karvinen). Johtunee tietty tästä komeasta harjaksestani, joka on nyt väliaikaisesti samaa sävyä sen kanssa. No, kannan tätä ylpeänä.
No mutta eihän mulla tässä kummempia kai sitten ole. Ensi viikonloppuna on mun 19v syndet (jee jee).
Mulle oli taas tullut postissa kirje, jota odotin "ikuisuuden" ! Ja taas varustettuna aivan mielettömän upeilla korteilla ja piirrustuksilla. Joukossa oli myös synttärikortti, koska Josh ei ollut varma siitä, kuinka kauan kirjeellä kestää tulla tänne.
Ah, noi on niin hienoja. Ja tekstiä oli 12 sivua, joten luettavaa riitti. Vähän kyllä tulee sellainen tunne, että pakko alkaa itsekkin panostamaan VÄHÄN enemmän kirjeisiin ja yrittää edes piirtää jonkinlainen kuva. Hän voi sitten nauraa sille piirrustukselleni, mutta ainakin yritin.
Olin tossa pari päivää kaverillani Jessellä Saunalahdessa, ja tänään sitten tulin kotiin (onneksi tulin koska kirje). Tälle illalle olis vielä jonkin näköistä tapahtumaa suunnitteilla, mutta katsotaan mihin ilta vie. Nyt ei oo ollut pahemmin kirjoitettavaa, anteeksi siitä, mutta eiköhän sitä kirjoitettavaa vielä löydy. Pitäkää mieli virkeenä :)
PS. Terassikausi avattu, pari tuntia istuskeltu parvekkeella nauttien auringosta ! Kesä tulee ♥
Oottekin osa varmaan ihmetellyt, että mitä mä teen kaikki päivät, käynkö töissä tai opiskelenko mä. Nyt annan teille pienen väli-infon mun tän hetkisestä elämäntilanteesta. Elikkä mä en käy tällä hetkellä missään duunissa, enkä myöskään opiskele. Mulla oli 2012 helmikuussa selvä suunnitelma, kuinka päästyäni Omniaan opiskelemaan, hankin oman asunnon ja minusta tulee tarjoilija. Ihan hyvä suunnitelma, eikö ? No, olishan se ollut ellei se olisi mennyt pilalle. En saanut asuntoa, joten jouduin lopettamaan koulun parin kuukauden jälkeen. Opiskelusta ei tullut yhtään mitään kun yövyin milloin kelläkin kaverilla ja elämä oli muutenkin todella hukassa. Jouduin siis heittämää hyvästit koululle ja suunnitelmilleni. Ehkä nyt ei ollut sen aika.
Parisuhteet mulla nyt on ihan tuhoontuomittuja ollut jo pitkän aikaan, eikä oikein ole tahtonut löytyä sellaista ihmistä kenen kanssa hommat toimis ilman ongelmia. Milloin on ollut väkivaltaa, välinpitämättömyyttä, pettämistä ja valehtelua. Joten nyt oon kyllä jättäny noi parisuhde asiat joillekki aivan muille, koska mua varten niitä ei ole ilmeisesti vain luotu. Vaikka mun idiootti sydän (joka ei varmasti oo ihan kunnos ku se on nii hakattu ja naarmuilla) käskis mun tehä vaikka midä, pidän nyt tällä kertaa pääni. Mulla ei ole aikaa miettiä parisuhdetta, tai miehiä ylipäätänsä. EI KIINNOSTA :)
En ole laiska, enkä aikaansaamaton, mutta mulla ei ole nyt aikomusta hakea mihinkään kouluun eikä myöskään työnhakukaan tahdo sujua tuon rikosrekisterini takia. Samantien kun saan vakituisen asunnon, haen takaisin opiskelemaan tarjoilijaksi. Minähän en haaveistani tuosta vain luovu ! Mä olen nyt ollut 8kk asunnoton. Ei oikein elämä hymyile, ei. Mun kaikki omaisuus on jätesäkeissä ja muissa pussukoissa, eikä missään tunnu kodilta. Aivan sama missä olen, koti-ikävä iskee aina välillä eikä sitä saa pois millään. Olen ollut nyt muutaman kuukauden taas äidin luona Ahvenanmaalla, mutta koska siellä viime kesänä alkanut draama ei ole saanut päätöstä vielä tähänkään päivään mennessä, halusin sieltä pois. Enkä halua sinne takaisin, niin kauan kuin ainoa vaihtoehto siellä on lukittautua kotiin, jotta säästyn siltä kaikelta ikävältä.
Mulla on siis kirjekaveri Texasista. Kuten olen siitä kirjekaveri hommasta joskus tehnytkin postauksen, että mistä sellaisen löytää ja miten se tapahtuu. Ennen en edes välittänyt siitä onko postia tullut vai ei, tai kiirehtinyt sitä hakemaan kun postilaatikko kolahti, mutta nyt juoksen sinne aina pää kolmantena jalkana katsomaan onko Joshuan kirje tullut. Meillä kun tuo välimatka on noin valtava, niin kirjeellä menee noin kolme viikkoa saapua määrän päähän. Kuitenkin hyvää kannattaa aina odottaa, eikö ? ;)
No ei kai mulla muuta kauheen tärkeetä infoa tässä tällä erää ole... laihdutus jatkuu samaan tahtiin, vyötäröltä lähtenyt jo 6cm ja viikossa yksi pysyvä kilo. Mieliala on iloinen ja odottavainen, koska aurinko on nyt paistanut joka päivä, ja lämpötilat ovat pysyneet plussan puolella kaikki päivät. Tänä keväänä tosin olen aika vakuuttunut siitä, että rämmit syntymäpäivilläni lumihangessa enkä tuttuun tapaan istu puistonpenkillä, heh.
Mukavaa keskiviikkoa, pikku-lauantaita, karkkipäivää tai miksi ikinä sitä teidän tämänhetkisessä elämäntilanteessa pystyttekin kutsua ! ❤
Taas olemme tässä ihanassa kuukaudessa johon sisältyy mm. aprillipäivä, mun syndet ja vappu ! Mittari näyttää meillä +6 ja aurinko paistaa, joten keväinen tunnelmakin löytyy sopivasti. Harmi vaan, etten itse pääse tänään nauttimaan tuosta kelistä, sillä olen kipeenä ja mulla on silmätulehdus :(
Teittekö kenellekkään aprillipilaa ? Mulla ei tällä kertaa jaksanu pahan olon ja päänsäryn takia aivot toimia, että olisin onnistunut keksimään kenellekkään pilaa. Olen kyllä jokaisena aikaisempana vuonna onnistunut juksaamaan jotakuta oikein toden teolla, olen ollut menossa maahanmuuttajan kanssa naimisiin oleskeluluvantakia, olen mukamas karannut lastenkotoa yms. No, nyt mulla on ainakin hyvin aikaa keksiä ensi vuodelle joku pila :)
Tänään jatkankin sitten GG:n 5. tuottaria ja löhöilen tossa sohvalla. Nauttikaa keväästä :)
