Suunnitelmat menevät aina pilalle

Oottekin osa varmaan ihmetellyt, että mitä mä teen kaikki päivät, käynkö töissä tai opiskelenko mä. Nyt annan teille pienen väli-infon mun tän hetkisestä elämäntilanteesta. Elikkä mä en käy tällä hetkellä missään duunissa, enkä myöskään opiskele. Mulla oli 2012 helmikuussa selvä suunnitelma, kuinka päästyäni Omniaan opiskelemaan, hankin oman asunnon ja minusta tulee tarjoilija. Ihan hyvä suunnitelma, eikö ? No, olishan se ollut ellei se olisi mennyt pilalle. En saanut asuntoa, joten jouduin lopettamaan koulun parin kuukauden jälkeen. Opiskelusta ei tullut yhtään mitään kun yövyin milloin kelläkin kaverilla ja elämä oli muutenkin todella hukassa. Jouduin siis heittämää hyvästit koululle ja suunnitelmilleni. Ehkä nyt ei ollut sen aika.

Parisuhteet mulla nyt on ihan tuhoontuomittuja ollut jo pitkän aikaan, eikä oikein ole tahtonut löytyä sellaista ihmistä kenen kanssa hommat toimis ilman ongelmia. Milloin on ollut väkivaltaa, välinpitämättömyyttä, pettämistä ja valehtelua. Joten nyt oon kyllä jättäny noi parisuhde asiat joillekki aivan muille, koska mua varten niitä ei ole ilmeisesti vain luotu. Vaikka mun idiootti sydän (joka ei varmasti oo ihan kunnos ku se on nii hakattu ja naarmuilla) käskis mun tehä vaikka midä, pidän nyt tällä kertaa pääni. Mulla ei ole aikaa miettiä parisuhdetta, tai miehiä ylipäätänsä. EI KIINNOSTA :)

En ole laiska, enkä aikaansaamaton, mutta mulla ei ole nyt aikomusta hakea mihinkään kouluun eikä myöskään työnhakukaan tahdo sujua tuon rikosrekisterini takia. Samantien kun saan vakituisen asunnon, haen takaisin opiskelemaan tarjoilijaksi. Minähän en haaveistani tuosta vain luovu ! Mä olen nyt ollut 8kk asunnoton. Ei oikein elämä hymyile, ei. Mun kaikki omaisuus on jätesäkeissä ja muissa pussukoissa, eikä missään tunnu kodilta. Aivan sama missä olen, koti-ikävä iskee aina välillä eikä sitä saa pois millään. Olen ollut nyt muutaman kuukauden taas äidin luona Ahvenanmaalla, mutta koska siellä viime kesänä alkanut draama ei ole saanut päätöstä vielä tähänkään päivään mennessä, halusin sieltä pois. Enkä halua sinne takaisin, niin kauan kuin ainoa vaihtoehto siellä on lukittautua kotiin, jotta säästyn siltä kaikelta ikävältä.

Mulla on siis kirjekaveri Texasista. Kuten olen siitä kirjekaveri hommasta joskus tehnytkin postauksen, että mistä sellaisen löytää ja miten se tapahtuu. Ennen en edes välittänyt siitä onko postia tullut vai ei, tai kiirehtinyt sitä hakemaan kun postilaatikko kolahti, mutta nyt juoksen sinne aina pää kolmantena jalkana katsomaan onko Joshuan kirje tullut. Meillä kun tuo välimatka on noin valtava, niin kirjeellä menee noin kolme viikkoa saapua määrän päähän. Kuitenkin hyvää kannattaa aina odottaa, eikö ? ;)

No ei kai mulla muuta kauheen tärkeetä infoa tässä tällä erää ole... laihdutus jatkuu samaan tahtiin, vyötäröltä lähtenyt jo 6cm ja viikossa yksi pysyvä kilo. Mieliala on iloinen ja odottavainen, koska aurinko on nyt paistanut joka päivä, ja lämpötilat ovat pysyneet plussan puolella kaikki päivät. Tänä keväänä tosin olen aika vakuuttunut siitä, että rämmit syntymäpäivilläni lumihangessa enkä tuttuun tapaan istu puistonpenkillä, heh. 

Mukavaa keskiviikkoa, pikku-lauantaita, karkkipäivää tai miksi ikinä sitä teidän tämänhetkisessä elämäntilanteessa pystyttekin kutsua ! ❤