Heissuli vei ! Vitsi mikä sanonta, en edes pidä tuosta mutta silti käytän sitä. Kirjoitan taas onnellisesti täältä Helsingin puolelta ! Voisinki kertoa teille mun ja Kaislan matkasta tänne Helsinkiin Torstaina. Elikkä meidän oli tarkoitus matkustaa 23:45 Maarianhaminasta lähtevällä M/S Gabriellalla, joten lähettiin Torsholmasta 15:15 Alfågeln:illa kohti Hummelvikiä ja sieltä sitten bussilla kaupunkiin.
Matka kesti tietysti taas sen ihanat kolme tuntia, ja meille jäi viisi tuntia odotusaikaa kaupungissa. Menimme sitten samantien tuttuun baariin Dino's:iin. Siellä kului sitten se neljä tuntia ja rahaakin meni. Päästyämme Gabriellaan ja hyttiin, päätimme käydä viellä katsomassa Midnight Show:n ja ottaa pari drinkkiä. Aamulla olikin mukava päänsärky ja väsymys oli kamala. Onneksi päästiin faijan kyydillä terminaalista sitten pois.
Perjantaina meidän olisi pitänyt mennä katsomaan Mange Makersia Kaivohuoneelle, mutta olo ei ollut kauheasti parantunut iltaan mennessä ja liputkin sinne keikalle oli ehditty myydä loppuun. Joten odottelin sitten lauantaihin asti, kunnes lähdin viettämään iltaa Tuulin luokse. Siellä me sitten oltiin hyvässä seurassa parin muun kaverin kanssa.
Nyt mä olen vain istuskellut täällä kotona ja paennut tuota kamalaa kylmyyttä mikä täällä mantereella on ! Hyrrr, miksei toi aurinko vois jo lämmittää tarpeeksi :(
Nyt vain sitten odottelen innolla uutta kirjettä Texasista. Kirjeellä menee noin kaksi viikkoa suuntaansa, joten meillä menee aina noin kuukausi saada kirje. Odottavan aika on pitkä ja tuskallinen, mutta hyvää kannattaa odottaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anonyymien kommentointi estetty jatkuvan roskapostin takia.