Tell me where did u sleep last night

Alan pikku hiljaa ymmärtämään elämän todellisen puolen. Välillä elämä potkii päähän, mut välillä tuntuu et tuuli kuljettaa eteenpäin ja menee tosi lujaa ja elämä kukoistaa. Vai meneekö se sittenkään niin ? Jos mul on mieli maassa, lähden kävelemään. Kävelen ilman minkään näköistä päämäärää. Mä vaan kävelen. Jos mua vituttaa, mä juoksen. Sillon ku vitutus on tarpeeks suuri, tekis mieli juosta niin kauan et taju lähtee. Tai mennä keskelle peltoo ja huutaa niin kovaa ku pystyn. Ja kuka hitto on keksiny, että itkeminen helpottaa ? Se on ihan täyttä p*skaa ! Ei se oikeesti mitään auta. Siis loppu peleis. Hetkellisesti ehkä joo, mut se ei muuta todellisuutta tai poista ongelmia. Et voi muuttaa menneisyyttä. En edes halua luoda itselleni sellaista harhakuvitelmaa, että näin voisi tehdä. Jos voisi, kukaan ystävistäni/läheisistä ei olisi koskaan kuollut vaan olisi täällä, kaikki ikävä mitä olen kokenut, ei olisi tapahtunut. Enkä olisi koskaan sanonut pahasti kenellekkään, keneltä en enää voi pyytää anteeksi. Mut eiks se niin mee, et parhaat lähtee ekana ?

Things in here ain't right. I can feel it.

Jotenki kaikki ei nyt vaan mee niinkuin pitäisi. Ihan kuin en ymmärtäisi jotain kohtaa käsikirjoituksessa. Jokin lause, juonen käänne tai jokin muu ei vain uppoudu päähäni. Mietin vain, mitä ihmettä mun piti tässä kohtauksessa tehdä ? Vastauksia ? Kellään ? Mm... Ei taida olla. Koska elämään ei ole käsikirjoitusta. Et koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki ei mene niinkuin elokuvissa. Eikä sellaisessa haavemaailmassa kannata edes yrittää elää. Jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan. Ennemmin tai myöhemmin. Ja se saattaa silloin olla kova isku. Sen takia on parempi vain tyytyä siihen mitä on, eikä haaveilla siitä, mitä voisi olla.

Mun toiveammatti on mielenterveyshoitaja. Haluan auttaa ihmisiä, jotta he pääsisivät elämässään eteenpäin, ilman sen suurempia alamäkiä ja kuoppia. Tiedän, ettei kukaan todellakaan jaksa pitää sisällään kaikkea kokemaansa. Ja tiedän, että ongelman korjaaminen alkaa siitä, että sen sanoo ääneen. Monella tosin on tapana ilmaista hätä ja paha olo ns. äänettömällä avun huudolla. Tunnen ihmisiä, jotka juovat pahaan oloonsa, mutta syytä juomiseen kysyttäessä, vastaus on aina sama; "No ei oo muutakaan tekemistä" tai "No ku tekee mieli". Joo, hyvä olo on vain hetkellinen. Aamulla ongelmat ovat vain paisuneet. Ja pitkän ajan myötä, ihmissuhteet vähenevät, ja entisen hyvät ystävät ovat etääntyneet. Mutta jokainen ei osaa/uskalla hakea apua. Olen itse oppinut elämässä sen, että pahaa oloa ei voi poistaa alkoholilla/muilla päihteillä, sitä voi ainoastaan siirtää. Ja jossain vaiheessa, taakka on niin suuri, ettei sitä jaksa enää kantaa. Siitä seuraa henkinen romahtaminen. Joskus silloin avun hakeminen saattaa olla jo liian myöhäistä.

En todellakaan usko, että ketään voi väkisin auttaa. Siinä pitää olla molempien osapuolien tahto mukana. Kyllä jos jotain kovasti tahtoo, niin siinä varmasti onnistuu. Oli sitten kyseessä mikä asia tahansa. Pitää vain löytää oikeat ihmiset, keiden kanssa työstää onnistumista. Se ei tarkoita aina, että se pitää tehdä jonkun ammattilaisen kanssa. Suurimpana auttajana saattaa olla oma äiti. Äideillä on aivan toisenlainen näkemys lapsestaan ja sitä rakkautta ei korvaa mikään. Vaikka kuinka olisit tuottanut pettymystä tekemilläsi virheillä, niin silti äidit ovat halukkaita auttamaan korjaamaan virheet. Mutta se ei silti tarkoita, että anteeksi olisi annettu. Mutta kenenkään äidin ei kuuluisi hautaa omaa lastaan. He auttavat viimeiseen hengenvetoon asti. Se on varma !

Itse en ehkä olisi selvinnyt näin pitkälle ilman äitiäni, joka on auttanut mua niin pienissä kuin suurissakin huolissa ja epäonnistumisissa. Kannustanut pienestä asti jatkamaan eteenpäin. Eihän suohon kannata jäädä seisomaan ? Ja vaikka olen parin viime vuoden aikana etääntynyt äidistäni aika paljon, silti jotenkin olemme saaneet jo jotenkin kiinni samasta aaltopituudesta. Jotkut asiat vaativat vielä hiomista ja tutustumista, mutta muuten mielestäni meillä menee hyvin. Teki ehkä ihan hyvää asua muutama vuosi erillään. Sain aikaa siivota sotkut takanani, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En ole vielä täysin käynyt läpi menneisyyttäni, mutta sitten kun olen, hautaan sen pois mielestäni ja keskityn huomiseen. Kiitän äitiäni joka ilta mielessäni siitä, miten vahva ja ymmärtäväinen hän on, ja siitä, että hän on kaikkien typerien tempauksieni, valheiden ja viina varkauksien jälkeen vierelläni. Love u mom ♥ !