The highlight of the week is the weekend

Meillä on täällä Granissa sellainen "Vackrare Grani"- homma, ja sen takia suurin osa asuinalueista on savuttomia. Mielestäni asia on vain puoliksi suunniteltu, koska nyt kun asukkaat eivät saa polttaa terasseillaan/parvekkeillaan eikä ulko-oviensa edessä, heillä ei ole tuhkakuppeja ! Jokainen asukas siis kävelee tonttia rajaavan aidan toiselle puolelle tupakalle, ja heittävät tumpit maahan (yleensä yhteen kasaan). Miksi helvetissä sinne ei ole järjestetty tuhkakuppia/roskista ? Se on asia jota en ymmärrä...


On asioita joista mä voisin luopua. Aikasin heräämisestä, kouluun lähdöstä ja aamukahvin keittämisestä. Syksy on vähän sellainen vuodenaika, että vaikka kuinka nukkuisi niin väsyttää. Koska kesällä tottuu siihen, että aamulla kun heräät on valoisaa ja illalla on pimeetä vasta kun nukkumaan pitäisi mennä. Joten syksyllä pimeän tulo ei vaikuta unirytmiisi. Ethän mene nukkumaan klo 18 aikaa kun tulee pimeää ? Mä en ymmärrä miksi syksy on mun lempi vuodenaika. Syksy on kaunis, luonto on silloin kauneimmillaan, mutta syksyllä mun ihmissuhteet rakoilee, aamuheräämiset on täyttä h*lvettiä eikä mikään oikein innosta. Musta on muutenkin tullut ihan erilainen kuin ennen. En innostu enää melkein mistään, haluan elämän olevan yksinkertaista, vähän vaativa ja suotuisa. Ja jos jokin asia liikaa vaatii työstämistä ja keskittymistä, menetän malttini ja luovutan. ETENKIN jos asia ei ole sellainen jota todella tahdon. Koulutehtävät ovat hyvä esimerkki. Niiden suhteen luovutan kaikista helpoimmin, sen jälkeen tulee varmaan kotityöt ja sitten muu ylimääräinen jota yritän itsenäisesti opiskella vapaa-ajalla. En siis tarkoita että opiskelen matematiikkaa ja historiaa vapaa-ajalle, vaan luen psykologiaa, ihmisen anatomiaa, erilaisista sairauksista (erityiseti mielisairauksista), sekä päihteistä. Silloin voin ola varma, että opiskelusta tulee helpompaa ja sutjakkaampaa, kun vihdoin pääsen lähihoitajaksi.


Sit tähän vielä tällänen ikävöinti teksti. Mä voisin AINA näyttää sellaiselta, miltä näytin 8. luokan päättäreinä ! Ne ajat takas kiitos  ! Ja sit tähän väliin myös sellainen, että mua ei vois vähempää kiinnostaa teidän kritiikkinne. Tää on mun mielipide, jota en muuta. :)


Väkivalta parisuhteessa

Tunnustan. Olen itse kokenut parisuhde väkivaltaa, ja se on asia jota olen hävennyt. Tunsin oloni jotenkin todella heikoksi ja arvottomaksi. Ihan kuin rakkaus olisi muuttunut vihaksi. Silti hän pyyteli aina kovasti anteeksi, ja väitti rakastavansa minua. Mietin koko ajan, että minun täytyy erota hänestä, mutta siitä tuli todella vaikeaa. Pelkäsin mitä hän tekee, jos jätän hänet. Hän tiesi missä asun, mitä koulua käyn yms. Enkä kehdannut kertoa väkivallasta kenellekkään. Vaikka käsivarteni olivat usein mustelmilla, peitin jäljet aina. En koskaan näyttänyt niitä kenellekkään. 

Silti täytyy myöntää, että kyllä mä häntä rakastin. Hyvinä päivinä hän oli todella ihana. Kaikkea mitä unelmien poikaystävä voi olla. Hän osti minulle jopa kerran 10 ruusua ihan vain muuten vain, vei minut syömään ravintolaan ja oli valmis tekemään melkein mitä vain vuokseni. Olen myöhemmin miettinyt, miksi hän oli väkivaltainen minua kohtaan. Ehkä hän ei kestänyt vahvaa persoonaani. Pidän mielipiteeni, enkä mielistele ketään. Enkä etenkään anna muiden pomottaa minua. Ehkä se ärsytti häntä, ja teki pahaa hänen omalletunnolle. Siis että väitin asioissa vastaan, enkä tehnyt aina niinkuin hän sanoi. 

En ole koskaan kertonut tästä kenellekkään, mutta nyt päätin että olen valmis jakamaan kokemukseni muiden kanssa. Neuvon siis jokaista: Älkää missään nimessä eläkö suhteessa, jossa sinun ei ole hyvä olla. Jossa sinua pusketaan alas ja yritetään pomottaa. Ja yksikin lyönti on syy lopettaa suhde ! Voit tehdä hänestä rikosilmoituksen tai soittaa kriisipäivystykseen. Kerro asioista vanhemmillesi. He turvaavat sinun "selustasi". Asiasta kannattaa puhua ajoissa. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. En ole koskaan ollut tyytyväinen päätökseeni vaieta asioista.

Tell me where did u sleep last night

Alan pikku hiljaa ymmärtämään elämän todellisen puolen. Välillä elämä potkii päähän, mut välillä tuntuu et tuuli kuljettaa eteenpäin ja menee tosi lujaa ja elämä kukoistaa. Vai meneekö se sittenkään niin ? Jos mul on mieli maassa, lähden kävelemään. Kävelen ilman minkään näköistä päämäärää. Mä vaan kävelen. Jos mua vituttaa, mä juoksen. Sillon ku vitutus on tarpeeks suuri, tekis mieli juosta niin kauan et taju lähtee. Tai mennä keskelle peltoo ja huutaa niin kovaa ku pystyn. Ja kuka hitto on keksiny, että itkeminen helpottaa ? Se on ihan täyttä p*skaa ! Ei se oikeesti mitään auta. Siis loppu peleis. Hetkellisesti ehkä joo, mut se ei muuta todellisuutta tai poista ongelmia. Et voi muuttaa menneisyyttä. En edes halua luoda itselleni sellaista harhakuvitelmaa, että näin voisi tehdä. Jos voisi, kukaan ystävistäni/läheisistä ei olisi koskaan kuollut vaan olisi täällä, kaikki ikävä mitä olen kokenut, ei olisi tapahtunut. Enkä olisi koskaan sanonut pahasti kenellekkään, keneltä en enää voi pyytää anteeksi. Mut eiks se niin mee, et parhaat lähtee ekana ?

Things in here ain't right. I can feel it.











Jotenki kaikki ei nyt vaan mee niinkuin pitäisi. Ihan kuin en ymmärtäisi jotain kohtaa käsikirjoituksessa. Jokin lause, juonen käänne tai jokin muu ei vain uppoudu päähäni. Mietin vain, mitä ihmettä mun piti tässä kohtauksessa tehdä ? Vastauksia ? Kellään ? Mm... Ei taida olla. Koska elämään ei ole käsikirjoitusta. Et koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki ei mene niinkuin elokuvissa. Eikä sellaisessa haavemaailmassa kannata edes yrittää elää. Jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan. Ennemmin tai myöhemmin. Ja se saattaa silloin olla kova isku. Sen takia on parempi vain tyytyä siihen mitä on, eikä haaveilla siitä, mitä voisi olla.

Mun toiveammatti on mielenterveyshoitaja. Haluan auttaa ihmisiä, jotta he pääsisivät elämässään eteenpäin, ilman sen suurempia alamäkiä ja kuoppia. Tiedän, ettei kukaan todellakaan jaksa pitää sisällään kaikkea kokemaansa. Ja tiedän, että ongelman korjaaminen alkaa siitä, että sen sanoo ääneen. Monella tosin on tapana ilmaista hätä ja paha olo ns. äänettömällä avun huudolla. Tunnen ihmisiä, jotka juovat pahaan oloonsa, mutta syytä juomiseen kysyttäessä, vastaus on aina sama; "No ei oo muutakaan tekemistä" tai "No ku tekee mieli". Joo, hyvä olo on vain hetkellinen. Aamulla ongelmat ovat vain paisuneet. Ja pitkän ajan myötä, ihmissuhteet vähenevät, ja entisen hyvät ystävät ovat etääntyneet. Mutta jokainen ei osaa/uskalla hakea apua. Olen itse oppinut elämässä sen, että pahaa oloa ei voi poistaa alkoholilla/muilla päihteillä, sitä voi ainoastaan siirtää. Ja jossain vaiheessa, taakka on niin suuri, ettei sitä jaksa enää kantaa. Siitä seuraa henkinen romahtaminen. Joskus silloin avun hakeminen saattaa olla jo liian myöhäistä.

En todellakaan usko, että ketään voi väkisin auttaa. Siinä pitää olla molempien osapuolien tahto mukana. Kyllä jos jotain kovasti tahtoo, niin siinä varmasti onnistuu. Oli sitten kyseessä mikä asia tahansa. Pitää vain löytää oikeat ihmiset, keiden kanssa työstää onnistumista. Se ei tarkoita aina, että se pitää tehdä jonkun ammattilaisen kanssa. Suurimpana auttajana saattaa olla oma äiti. Äideillä on aivan toisenlainen näkemys lapsestaan ja sitä rakkautta ei korvaa mikään. Vaikka kuinka olisit tuottanut pettymystä tekemilläsi virheillä, niin silti äidit ovat halukkaita auttamaan korjaamaan virheet. Mutta se ei silti tarkoita, että anteeksi olisi annettu. Mutta kenenkään äidin ei kuuluisi hautaa omaa lastaan. He auttavat viimeiseen hengenvetoon asti. Se on varma !

Itse en ehkä olisi selvinnyt näin pitkälle ilman äitiäni, joka on auttanut mua niin pienissä kuin suurissakin huolissa ja epäonnistumisissa. Kannustanut pienestä asti jatkamaan eteenpäin. Eihän suohon kannata jäädä seisomaan ? Ja vaikka olen parin viime vuoden aikana etääntynyt äidistäni aika paljon, silti jotenkin olemme saaneet jo jotenkin kiinni samasta aaltopituudesta. Jotkut asiat vaativat vielä hiomista ja tutustumista, mutta muuten mielestäni meillä menee hyvin. Teki ehkä ihan hyvää asua muutama vuosi erillään. Sain aikaa siivota sotkut takanani, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En ole vielä täysin käynyt läpi menneisyyttäni, mutta sitten kun olen, hautaan sen pois mielestäni ja keskityn huomiseen. Kiitän äitiäni joka ilta mielessäni siitä, miten vahva ja ymmärtäväinen hän on, ja siitä, että hän on kaikkien typerien tempauksieni, valheiden ja viina varkauksien jälkeen vierelläni. Love u mom !


Järki lähtee, mä yritän pitää siitä kiinni



Ihastus, kiinnostuksen kohde, elämänkumppani, Se Oikea vai vain hetken huvi ? Henkilö, jota ajatellessasi nousee hymy huulillesi. Jota ajattelet illalla kun menet nukkumaan ja aamulla kun heräät. Jonka soittoa odotat innolla. Joka saa sinun maailmasi musertumaan hetkessä. Onko se jokin yllä mainitsemistani henkilöistä ?

Mä tavallaan inhoan olla ihastunut. Tuntuu kuin se olisi koko elämän keskipiste. Keskittyminen herpaantuu aina kesken kaiken, väärään aikaan, ja lopulta huomaat, ettet ajattele mitään muuta kuin Sitä. Koulutehtävät tuntuvat todella tylsältä, ja et pakosti saata keskittyä kaverisi tarinaan viikonlopun tapahtumista. Se on kuin kulkisi täysin omassa maailmassa, pari metriä maanpinnan yläpuolella. Tavallaan ihanaa, mutta toisaalta todella ärsyttävää. 

Musta vähän tuntuu että mä oon ihastunut. Vaikka en välttämättä haluais olla. Mut jotenki, Hän vei mun sydämen. En olisi ikinä uskonut että juuri tämä henkilö tulisi olemaan ihastukseni kohde, mutta näin vain kävi. Ja huvittavinta tässä on se, että olemme täysin erilaisia :o Mut ehkä se siinä jotenki viehättääki.


Liar liar, don't cry on my shoulder


SNIIF ! Ihan itkettää ku kelaan, miten joku ihminen voi olla niin tunteeton ja sydämetön, että alkaa seurustelunsa aikana lähetellä viestejä toisille tytöille :o ! Ei hätää, ei mulla oo poikaystävää, joten en siis puhu itsestäni. Paitsi tavallaan... Mä oon viestien vastaanottaja. Mä niin toivon, että sen tyttöystävä saa tietää mitä sen jätkä duunaa sen selän takana. Mua oikeesti sattuu ihan sen tytön puolesta :( Mä en ite vois ikinä tehdä mitään tuollaista poikaystäväni selän takana. Mul sentään on tunteet. Ja jos suhde tökkii, ehdotan että istumme alas ja juttelemme. Suhde ei nimittäin pakosti töki molempien mielestä. Ja, jos jättää sanomatta toiselle, että "hei mun mielestä kaikki ei oikee nyt enää mee niin hyvin", nii sille toiselle on täys shokki kuulla esimerkiksi tekstareista toiselle tytölle/pojalle. Mut ehkä hirveintä täs tilanteessa on se, että tää poika on tekstaillu mulle kesästä asti, ja siinä välissä se alkoi seurustelemaan. Mä en todellakaan tiennyt hänen seurustelevan. Tekstailu jatkui. Toissapäivänä sain tietää, että hän seurustelee ! Mä sain sellasen itku, potku & raivari-kohtauksen. Voi että vituttaa ! Mul on niin kauhee olo :( Mä oon ollu mukana tässä jutussa (tietämättäni). Satuttamassa toista tyttöä ! Jota en edes tunne/tiedä. ;s Mut eiköhän tää riitä tällä kertaa...





Nyt sitten toinen kerros, ajohousut. Ei ollu kalliit, vähän pällee satasen vissii. Ostin käytettynä bomber-tytöltä. STR:n hyvät coretex-housut, joihin saa kiinnitettyä vetoketjulla sadekalvon. Plus polvisuojat (20€). On muuten pirun hyvät, ei tuu kylmä eikä tuu vesiläpi. Mukavat jalassa, joustaa sopivasti. Mä oon tosi tyytyväinen.

We make it better anyway


Hihi, uued juuksed ! Sanoin tosin kampaajalle että leikkaa kerroksittain ja ottaa latvasta 2cm pois. Tais kampaaja ymmärtää 20cm -,- On vähän kalju olo. No luojan kiitos mun hiukset kasvaa tosi nopeesti, nii varmaa joulun jälkee hiukset ovat tullet takaisin <3


Nivea Happy Time Body Lotion nyt kokeilussa. Ainakin tähän mennessä vähän kosteuttanut ihoa. Mut nyt on kiire ettiä täydellinen lotion ennen kuin tulee talvipakkaset. Mun iho kuivuu talvella ihan hirveesti, joka ei todellakaan ole kiva asia. Olen yleensä suosinut Doven tuotteita, mutta päätin kokeilla Niveaa. Ihan näin vaihtelun vuoksi. ^^


Mä ajattelin, et voisin nyt esitellä teille mun ajovarusteet. Tässä on siis alinkerros. Rukan Functional underwear 39,95€/kpl, joka on hyvin lämmönpitävä ja hengittävä alusasu. Ohut, nailot tyyppinen alusasu, joka muotoutuu vartalon mukaisesti. Riittää hyvin ajopuvun alle. Oon tosi tyytyväinen ! Tosin piti ottaa kokoa isompi, kun S-kokoa ei ollut. Yläosa jää vähän löysäksi, mut ainakaan vielä en ole kokenut sen olevan haitaksi. Rukalla on kans sellainen Thermo-asu, joka maksoi vissiin 20€ enemmän, joka soveltuu ehkä paremmin pakkaslukemiin. Ostin ajokengät (jotka esittelen myöhemmin) ja tän lämpöpuvun Superbikersilta, Niittykummusta. Liike sijaitsee Niittarin ostarin yläkerrasta, eläinkaupan vierestä. Liike ei ole suuri, mutta sopivasti sieltä löyty tarvittavia varusteita. 

Late goodbye


"And we keep driving into the night
It's a late goodbye, such a late goodbye
And we keep driving into the night
It's a late goodbye" - Poets of the fall


Me ollaan nyt ajeltu tällä viikolla aika paljon kavereiden kanssa vähän joka puolelle. Eilen käytiin Karjaalla asti :D Oli kyllä hauska reissu. Jotenki nää ajoreissut vaa vähä venyy välillä ja se on kiva sitten tulla kotiin vasta joskus kolmen aikaa, todeta että on vain 4h nukkumis aikaa. Ja sit aamulla herätä klo 11... Hehe ^^ No ei siinä mitään. Tässähän tää menee. 

Mä lähden tänään mutsin kanssa Tallinnaan. Käyn kampaajalla laittamassa vaaleita raitoja. Vähän kyllä pelottaa, ku toi merituuli on aika voimakas nyt ja siellä on eilen ollut sellasia 4-6 metrin aaltoja :D Kaveri on tällä hetkellä laivalla työssäoppimisessa, että on vähän vaikeeta saada kiinni lentäviä astioita kun laiva keinuu. Kai siitä ihan kiva reissu tulee. Onneksi mul ei tuu matkapahoinvointia ku oon tottunu olemaan laivalla hyvällä ja huonolla säällä :)

Joni tulee kohta hakemaan mut ja lähdetään taas jonnekki palloilee ja kuluttaa aikaa. Tänään ei onneks toi kello pyörähdä ympäri autonkyydissä ku pitää sinne laivalle lähtee hyvissä ajoin. Mut ei mulla muuta, kirjoittelen sitten Tallinnan reissusta huomenna tai lauantaina. Kattoo miten ehdin. <3

PS. Sorry, en saa nyt kuvia laitettua kun tätä Bloggeria vaivaa taas joku että se asettelee ne kuvat todella omituisiin kohtiin tätä tekstiä.

Liikaa salaisuuksii joist jäädä kii















VAATEKRIISI ! Mulla on vaatteita TODELLA paljon. Mut siis että näin paljon ? Mulla on käytössä mutsin huoneesta 1 vaatekaappi, omassa huoneessa 4 vaatekaappia, osa vaatteista on jätesäkeissä varastossa ja osa huoneeni lattialla. Mut se mikä mun ongelma on se, että mä en osaa luopua vaatteista. Ja mun pitäis viel saada noi mahtumaan pieneen yksiöön/kaksioon. Ja sit kenkiä löytyy ja takkeja. Olisiko kellään mitään hyvää ehdotusta ? Ja mä myönnän nyt viel sellasen asian, että mulla on kaapissa vaatteita, joissa on vielä hintalaput. Hehe ^^ Ja koko ajan ostan lisää vaatteita ku löydän jonkun kivan. Mut mutsi vihaa yhtä lausetta mun suusta: "Mul ei oo mitään päälle pantavaa". Siis sen kuultuaan se vissii räjähtää, koska sitä vituttaa ku mun vaatteita on joka puolella. Mä en tiedä miks, mut kaikista mun vaatteista, kengistä ja takeista se haluaa heittää vain yhdet kengät pois: mun vaaleanpunaiset Converset. :o:oMutsi vihaa niitä. Mä oon jo muutaman kerran joutunut hakea ne pois roskiksesta. Mutsi ei vaan luovuta niiden hävittämisen suhteen. Johtuukohan se niiden väristä ? Vai mallista ? Vai tuovatko ne mieleen huonoja muistoja lapsuudesta ? 


Seuraava sateeton päivä on luvattu säätiedotuksien mukaan ensi viikon keskiviikolle 21.9. Maltan tuskin odottaa. Vaikka tosin tälläkään hetkellä ei sada. Mutta kohta sataa. Siitä olen varma. Heti kun menen ulos nauttimaan sateettomasta hetkestä, niin taivas romahtaa päälleni. Onko joku muu saanut tarpeekseen sateesta ? Uskon.

A day without u is like a year without rain

Jee, taas takana yksi uneton yö -,-' Ja flunssa vaa pahentuu päivä päivältä. Nenä on ihan tukossa ja vuotaa, ja on muutenki sellane iha tukkonen olo. Ärsyttävää ! Mut vaik olisin kuinka flunssanen meen tänää illalla Rajasaaree kattomaan Nelosen Ilotulitukset ! Mä en oo päässy kattomaan niitä kahtena viime vuotena joten nyt mä meen. Mennään pienel tyttöporukal (T, Leta ja Linda). Vähän skumppaa ja klo 21.30 Rajasaaressa paukkuu ! :)




Koulua, koulua ja koulua. Hei auttakaa ! Me saatiin eilen tehtäviä tunnilla (Liiketapahtumien kirjaaminen), ja mä en ymmärrä noista yhtään mitään. Ja ku meillä ei oo sellaista varsinaista koetta, vaan arviointi tapahtuu tehtävien perusteella. Sain tehtyä peräti YHDEN tehtävän ! Wohoo, hyvä minä ! -,-' Nyt vois T:n mutsi jeesaa mua (se on nimittäin kirjanpitäjä). Mä oon ihan lost näitten tehtävien kaa. Sit jos näistä viel ymmärtäis jotain, nii vois ehkä ihan mielellään tehdäkki noi sen sijaan että surffailen netissä ja pelaan pasiannsia. No, mä yritän saada noi tehtyä, koska mun on pakko saada tästä kurssista kolmonen !

Sit asiasta kukkaruukkuun. Hihi mä nyt kerään itseni ja laitan teille tänne mun ajokorttikuvan :D Niinku sanoin aiemmin, näytän siinä ihan psykopaatti sarjamurhaajalta. Ja se on ihan kuin pidätyskuva ! Voi apua. No tässä se nyt sitten on:


Haha, mä nauroin tolle kuvalle sillon ku sain noi varmaan 10min ! Tätä häpeää. Kiva näyttää henkkareita/ajokorttii ku näytän tolta ! Voi että. No, ei kai mun kuvan tarvii ketään miellyttää. Pääasia että mulla sellainen on :)

Ja tosiaan, nyt kun mä en sit viimeyönä oo kauheesti nukkunut, mä pyörin Youtubessa katsomassa eri videoita. Ja mä löysin jtn mikä sai mun kateuden tulemaan esille. Kuunnelkaa ja nauttikaa:




Ei mulla muuta. Kohta laittautumaan iltaa varten ! :) Hauskaa päivän jatkoa kaikille <3

Do u really think u can handle me?


Vitsi että mä oon tänään ollut huonolla tuulella ! Ai kamala. Aamusta asti. Tän ainoan kerran, ku meen kymmenee kouluu, nii eiköhän mulla ollu palaveri aamulla kaupungintalolla klo 9 -,-'. No, tulipahan ainakin testattua uudet ajohousuni kun mentiin sinne mutsin prätkällä. Sain häneltä jopa kyydin kouluun. :)

Oon ollut TAAS koko päivän himassa, liikkumatta minnekkään. Mä juurrun kohta tähän meiän keittiön tuoliin koneen kanssa. Ja Pasianssiiki osaan kohta pelaa silmät kiinni. Sitä mä pelaan koko päivän koulussa ja sit vielä himassa. Joo no life.. :D Mut joka tapauksessa, mä oon oppinut itsestäni nyt sellaisen asian, että mä en vaan yksinkertaisesti tykkää olla yksin !  
Mä tarviin ihmisiä mun ympärille. Ja paljon ! Ja sit jotenki tällänen sinkkuelämä vois jo pikku hiljaa loppua... Kyllästyttää olla yksin. Kavereilla on aina hirveesti menoja, harrastuksia, seurustelusotkuja tms.


Sit toinen ongelma. Mun hiukset. Ne on LIIAN paksut. Mulla on sellanen puudeli olo ku yritän laittaa niitä jotenkin fiksusti. Ja kesällä, ku on kuuma, mun hiukset on yhtä helvettiä. Mut toisaalta, tiedän ihmisiä ketkä ostaa pidennyksiä yms jotta saisi pitemmät ja paksummat hiukset, nii kai mun pitäis nyt vaan yrittää sopeutua näihin...


Matkamies lauluja laulaa




Eilen oltiin T:n kanssa Stadissa shoppailemassa. Tuli sitten tuhlattua melkein kaikki rahat mitä sain eilen. Ei mulle jäänyt jäljelle kuin ehkä n. 8€ hehe :D No onneks ostin kaikkee tarpeellista, enkä mitään sellasta jota katuisin sitte myöhemmin. Kauluspaita, t-paita, kahet sukat, legginsit, farkut, 20€ arvoa, tupakkaa, stendari, mäkkiateria ja irtokarkkii. Siinä ne rahat sit menikin. Nopeasti. Muistoksi jäi ostokset ja kuitit. Sekä tietty tiliote !

Meillä oli ihan hauska päivä, eilen onneks oli tosi lämmin ja aurinkoinen päivä. Stadissa oli tosi paljon porukkaa, mutta onneks ei osuttu hirveeseen ruuhka-aikaan ostoksille. Vierähti siellä aikaa peräti 3,5h :) Saatoin T:n dösään ja lähdin Ollelle käppäilemään siitä Kampin linja-autoasemalta. Päätettii sit kuitenki Ollen kaa lähtee illemmalla tänne mun kotihoodeille hengailee. Ilta meni sitte siinä ja tulin joskus vähän ennen klo 23 himaan. 

Tänää en oo tehnyt yhtään mitään erikoista koulun jälkeen. Istunut koneella ja käynyt välillä tossa pihassa. Ai onko tylsää ? ON ! No eipä tälle oikein mahda minkään. Shit happens.

Ainii, me tehtii tänää koulus ikärajapassit. Ja pääsin siitä luojan kiitos ekalla läpi, joten huomenna koulu alkaa vasta klo 10.15 :) ! Ihanaa <3 

 


Where did u sleep last night?

Joo nonii, kyl mä nyt jaksan kirjoittaa ku tän päiväinen auringon paiste sai mut hyvälle ja energiselle tuulelle ! Kerrankin päivä ilman vesisadetta ! JES :) Tänää ihan rennosti pelkis lökäreis ja hupparis Ollen kaa toho Granii palloilee. No onneks saatii seuraa ku törmättii muutamaa tuttuu sitte tuolla "Benin mökillä". Tää päivä on menny ihan kivasti, hengaillessa frendien kaa ja nauttien hyvästä säästä.



Kaikki on vaa niin sekasin nyt. Koulu alko, pitäis totutella elää porukoilla, käydä kouluu ja hoitaa kaikenlaisia muita vastuita. Huoh, liikaa tekemistä. Ja sit miehet... Voi että osaa olla vaikeeta ! Pitäiskö vaa oikeesti luovuttaa ja vaan olla. Ja kuunnella kuinka kaikki muut on niin onnellisessa parisuhteessa ja kuinka niillä on nii hauskaa yhdessä -,- Olishan se mies ihan kiva piristys elämään, mut en mä jaksa väkisin sellasta etsiä. Ehkä mut on tarkoitettu olemaan sinkku. Kukaa ei haluu seurustella, niil ei oo aikaa yms... Mut hitto vie, mä haluan. Oon kyllästyny olee sinkku. Ollu jo kohta vuoden perkele. No, toivossa on hyvä elää... ;o


Mut hei jee, huomenna tulee RAHAA ! Tittidii, shoppailemaan :) Ää en malta odottaa ! Niinku siis voi että tätä onnen tunnetta. Kerranki tulee paljon kerralla ja voi ostaa kaikkee tarpeellista ja kaikkee turhaaki, eikä tarvii murehtia raha asioista :) No, en toki ole ainoa kuka huomenna sitä rahaa saa, joten tämä tuuletus ei ole epäreilua. Tai no kaikki yli 17v opiskelijat saa rahaa. Niitä voi vähä kyrsii ketkä sitä ei vielä saa. Kuten ystävääni Ollea on todella hauska kiusaa tällä asialla. Hehe ^^

No mut nyt muutama erä pasianssii, vähä chattailuu ja sit nukkumaa. Huomenna aamulla kouluun, dösäzetin lataus ja sit koulun jälkee Stadii. Ai että, tulossa ihana päivä ! <3



Kello on kolme enkä vieläkään ole päässyt susta yli


Mä yritin nukkua. Ei tullut mitään. Ajatukseni pyörii eräässä henkilössä niin paljon. Katsoin kelloa, 02.33. Herätys ? klo 06.40. Päätin, että valvon koko yön. Tässä sitä ollaan. Ei siitä nukkumisesta mitää tule. Ja jos nyt saisinkin unta, en varmasti jaksaisi herätä kuuden jälkeen aamulla kouluun. Parempi vain olla nukkumatta. Mulla on viikonloppu aikaa nukkua univelka pois. Jollakin tavalla tämän päiväinen vesisade sai mut raivon partaalle. EDES YKSI PÄIVÄ ? Pliis mä pyydän ! Mut ei... V*tun sade. -,-'

Sit pahin mitä sä voit tehdä, on purkaa se kiukku yhteen sun parhaimpaan kaveriin... Voi että ! Sisällä kiehu ja kaikki ärsytti ja otti pattiin. Sade pilasi mun päivän. Sen jälkeen eräs nimeltä mainitsematon henkilö, sanoi jotain sellaista joka sai mut itkemään. Hän ei halunnut satuttaa, sen minä tiedän. Mutta sitä en tiedä, miksi itkin. Se vain tapahtui. Yhtäkkiä kyyneleet vyöryivät silmistäni eikä sille meinannut tulla loppua. En muista enää mihin se loppui. Mutta sen muistan, että se loppui kuin seinään.


No joo, ehkä mä liioittelen. Niinku mun exä aina sanoi mulle: "build a bridge and get over it". Pitäiskö ? Joo, varmaan jos en halua valvoa vielä toista yötä. Ehkä mä oon vaan parempi kaverina, kuin minään muuna.


Kofeiini on maailman suosituin huume

Heipä hei kaikki :) ! Ihanaa, pitkän sadejakson jälkeen aurinko paistaa ja on +17 astetta ! Kyllä nyt kelpaa hymyillä. Mulla on jalat ja kädet ihan mustelmilla ja käteen särkee eilisen kaatumisen takia :( Ihmetyttää vain miten se on mahdollista että kaatuminen ei satu ollenkaan, mutta seuraavana päivänä tuntuu kuin olisi kaatunut pahasti ja kivuliaasti. Tuleeko kipu myöhässä ? Todella outoa.

Nyt istun tietokoneen ääressä, kuuntelen musiikkia ja juon kahvia. Odottelen Ollee meille ja yritän ottaa ilon irti tästä aurinkoisesta päivästä.




Voi vitsi että mä olen tänään hyvällä tuulella ! En usko että kukaan voisi tänään saada mua vihaiseksi ! Ei sit niinku kukaan :o Tän päivän mä oon vaa hymyilly, syöny suklaata ja viettänyt tupakalla muutaman extra minuutin nauttien auringosta. Eikö aurinko olekkin ihana ? Ja vielä näin syyskuun ensimmäisenä päivänä on aurinkoista :)

Mä laitoin toissapäivänä tekokynnet kasvattaakseni omia kynsiäni. Nää on pysyny yllättävän hyvin :o Vaik yleensä tekokynnet lähtee vähän väliä irti ja niitä pitää liimailla koko ajan. Olen erittäin tyytyväinen näihin :)


Paketissa oli 48kpl irtokynsiä, jotka voi itse viilata ja lakata. Hintaa paketilla on vain 11,90€ ja niitä voi ostaa Sokoksesta, Anttilasta yms. Olen tyytyväinen näihin kynsiin.

No mut nyt Olle tuli ja aletaan touhuumaan ulos lähtöä. Hauskaa aurinkoista päivää kaikille ! <3