Ensimmäinen äitienpäivä

Täytynee nyt kyllä myöntää, että kirjoitus motiivi/aiheet ovat olleet vähissä tässä viime aikoina. Ihmetyttää kyllä, miten joillakin äideillä on buukattu kalenterin jokainen päivä, viikko ja tunti täyteen jos minkälaista menoa - koko äitiyslomaksi! Miten on mahdollista? Vai yrittävätkö he todella olla jotain supermutseja, ketkä yrittää tehdä loman aikana kaiken jonka on ennen lapsensaantia jättänyt tekemättä? Ken tietää, minä en ainakaan ole ottanut stressiä, kalenterissa on vain pakolliset menot, muutoin on tyhjää. Missä välissä sitä muutoin ehtii keskittyä lapseen, jos se on koko ajan pakattuna vaunuihin tai turvakaukaloon. Hoitotarvikkeet on aina hoitolaukussa, ja vihreä Liberon kassi kulkee mukana. Jos joku tykkää, tykätköön. Minä en ainakaan,

Me ollaan ainakin vaan chillailtu, tehty millon mitäkin kun on huvittanut, oltu vaan kun ei ole kiinnostanut tehdä muuta. Makoiltu sängyssä jutellen, sylitelty ja halailtu sohvalla, treenattu lattialla ylös punnertamista, ja ulkoiltu joka päivä. Ja jos joku tässä kohtaa miettii, ettei mulla ole mitään elämää, niin kyllä on! Nyt, jos koskaan, elämäni on täynnä tapahtumia. Pinja kasvaa ja kehittyy joka päivä, minään päivänä en mene illalla nukkumaan ja mieti: "taaskaan ei tapahtunut mitään". Lapsen kanssa yksikään päivä ei ole samanlainen, milloin saan todeta vaippojen olevan jo liian pienet, vaihtavani vauvan paitoja jatkuvasti puklut ja kuolan sotkemien plänttien takia, saan hymyn jos toisen, välillä jopa ääneen naurua. Mielestäni se ei ole meidän elämää, että ollaan koko ajan menossa viiteen eri suuntaan ja kaikkialla pitäisi olla samaan aikaan. Toivon ystäviltä ymmärrystä, jos juoksenkin hikihatussa vaunuja työntäen 10 minuuttia myöhässä paikan päälle, valkoinen tahra olkapäälläni ja eripari sukat jalassa. Me elämme hetkessä, ja nautimme niistä jokaisesta.

Kyllä minäkin itseäni hemmottelen. En ole linnottautunut äitiydenhurmioon täysin, ja alistunut kohtaalooni pätkittäisistä yöunista, jatkuvasta pyykinpesusta tai peppupesuista. Käyn ulkona, nään kavereita, pysähdyn lähikahvilaan kaakaolle, luen lehden jos toisenkin tai istun vain katsomassa nukkuvaa lastani. Myönnän, että tietty välillä käy mielessä ajatuksia siitä, mitä kaikkea voisi tehdä jos olisi lapseton, mutta hetken päästä kuitenkin havahdun Pinjan hymyileviin kasvoihin jotka kertovat minulle sen, minkä eniten haluan sillä hetkellä kuulla - äitiys antaa enemmän kuin ottaa.

Tänään on ensimmäinen äitienpäiväni. Vihdoinkin sateisten päivien jälkeen aurinko tuli esittäytymään meille, Pinja antoi taas kasvoillaan ja naurullaan muistutuksen siitä, miksi elämä on niin ainutlaatuista. Nautitaan siis tästä päivästä, niinkuin huomista ei olisikaan (kuka nyt maanantaita jaksaakaan muistella). 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Olette ainutlaatuisia, ja täydellisiä juuri tuollaisena <3