Aihe josta en ikinä puhu blogissani, on pukeutuminen. En esittele päivän asujani, enkä muutenkaan ylistä muotia. Vihaan shoppailua, vaatteiden sovittelua, muotilehtiä ja jatkuvaa median hehukutusta uusista trendeistä jotka on PAKKO SAADA! Mitenniin pakko? No, nyt kun ei voikkaan ostaa mistä vaan vaatteita oman mielen mukaan, tuntuu elämä rajoitetulta. En voi käyttää korkokenkiä, navankohdalta taitettuja vaatteita, korkeavyötäröisiä farkkuja tai hameita. Vaatekaappi pursuaa vaatteita, mutta ne ei enään mahdu päälle. Toinen ongelma on takit. Voin käyttää tasan yhtä ja samaa takkia, jonka sain kaveriltani, joka sekään ei kohta enään mene kiinni vaikka kuinka yritän sulloa. Olo tuntuu epämukavalta, ja kävely tiukassa takissa kömpelöltä. Tyylini on tylsä, vaatteeni yksinkertaisia ja isoja. Perus vaatetukseni on mammafarkut ja huppari jonka ostin Cubukselta (kokoa XL!!!).
Mekkoja voin käyttää nykyään paitana. Ne näyttää pitkiltä, mutta kun puen ne tähän mahan päälle niin niistä häviää puolet pituudesta ja ne loppuu lantiolle. Mahtavaa! Nyt tietysti monet miettivät, että miksen osta äitiysvaatteita. Siihen on yksinkertainen varstaus: en tee niillä mitään enään raskauden jälkeen. Joten sovellan nyt vaatekaapistani mitä "upeimpia" asuja nämä pari kuukautta. Jos mammavaatteita tarvitsisi koko 9kk, olisi tietysti fiksua ostaa muutamia asuja mammaosastolta, mutta raskauden ensimmäiset 4-5kk voi vielä pukeutua omiin vaatteisiin. Omia vanhoja farkkuja pidin 5. kuukaudelle saakka kuminauhalla. Vatsa alkaa kasvaa vasta raskauden toisella kolmanneksella, joten todellisuudessa se aika, jolloin pukeutumisen kanssa on hankaluuksia, on varsin lyhyt. Kohta mä taas saan pukea vanhat, tutut vaatteet päälle ja voin vain muistella aikaa kun epätoivoisena kävin vaatekaappiani läpi löytämättä mitään päälle pantavaa. :)
Ihanaa et joku toinenkin joka ei tykkää niin shoppailusta tai muotilehdistä yms.! :) Kivaa tekstiä oli kyllä. Ja kaikkea hyvää siulle ja tulevalle pikkuselle! <3
VastaaPoistakiitos paljon :)
VastaaPoistaLegginsit ja pitkät topit on raskaana olevien pelastus. Niihin saa sitten yhdistettyä, vaikka mitä! Itse käytän korkokenkiä vielä raskaanakin, vaikka en tiedä saako niitä edes käyttää :) Ihana blogi <3
VastaaPoistaTotta, mut nyt ku kelit on kylmentyny nii ei enää tarkene legginseis. helpointahan olisi olla syksyllä maha pystyssä ! :D Ja älä huoli, voit käyttää korkokenkiä. Ne saattaa jopa parantaa sun ryhtiä, ja vältyt selkäkivuilta. Ite oon antautunut mukavuustasolla niin alas, että Uggit on suosikit :)
VastaaPoista