You tell me that you said, "I lost my way", you tell me that your tears are here to stay.

Tänään sain sitten vihdoin niitä lettuja, sekä silitettyä ja vaihdettua verhot. Tietysti Suskin avustuksella. Mä tein jauhelihakeiton, ja Suski paisto letut. Ensimmäinen lettu meni tietysti pilalle tapansa mukaisesti, ja muistutti enemmän pannukakkua. Taikinassa olisi voinut myös olla enemmän sokeria (me herkkusuut) ^_^

Keitto oli herkullista, vaikka itsesanonkin. Tietysti myös loput, onnistuneet letut olivat maukkaita. Ohjeen mukaan lettuja piti tolla reseptillä tulla n. 15 isoa, mutta me saatiin vain 4... Mikäköhän meni pieleen? No, eihän me mitään kokkeja olla ja letut riittivät oikein hyvin. Kuka nyt söisi 15 lettua.

Koska mä olen niin neuroottinen kaikkien verhojen takana piilevien murhaajien jahtaamisessa, oli onni saada suihkuverho vaihdettua läpinäkyvään. Olohuoneen verho taas vaihdettiin läpinäkyvästä, paksuun pellava verhoon, jotta naapurit eivät pääse kyyläämään sisälle. Se onkin tuossa pari viikkoa häirinnyt, kun itse ei näe ulos ollenkaan mutta ulkoota näki sisälle aivan kuin verhoa ei olisikaan. Ties mitä hörhöjä munki ikkunan takana käyny... Varmaan sama joka pöllii tuhkakupistani stumppeja. Freaky!

erittäin tyylikäs kalaverho.

Eihän tämä asunto näytä sisustukseltaan yhtään munlaiselta, mutta kenenpä ensimmäinen asunto näyttäisi? Niin, ja tietysti rahaa pitäisi olla reilusti sisustamiseen. Vauvalle on jo sänky, ja siihen olen tyytyväinen. Niin ja omaan sänkyyni, jota kaikki aina kauhistelevat/kehuvat suureksi. Onhan mun sänky suht iso yhdelle henkilölle, tai, miten sen nyt ottaa. Tämän mahan kanssa ei käännetä kylkeä paikoillaan joten on ehkä ihan hyvä että tällä valaalla on tilaa vyöryä puolelta toiselle ilman että saa pelätä putoavansa kylmälle lattialle kesken unien,

Juuri tänään mietin, että onpas mun maha tosiaan kasvanut nopeasti. Enkä mä ole edes ehtinyt tajuta missä vaiheessa! Näen mun mahan joka päivä, joka tietysti haittaa suuresti mun arvostelukykyä. Kaverit aina kummastelee, että "onpas susta tullut valtava", mutta mä vaan tyhmänä katon alaspäin ja mietin että, tällänenhän tämä on ollut jo pidemmän aikaa. Vaan kun ei ole, siispä pieni kuvakollaasi mahasta:

Ohhoh, no on se tosiaan tainnut kasvaa kokoa jo jonkin verran. Ensimmäinen kuva lienee viikolta 19 ja viimeinen viikolta 30. Kyllä se tosta vielä kasvaa, tai nythän se vissiin vasta alkaa kunnolla kasvaa. Tai nopeasti, tai miten se nyt pitääkään sanoa. Tähän mahaan tottuu, ja mietin nyt jo, miten outoa se tulee varmaan olemaan synnytyksen jälkeen palata normaaliin kokoon! Sitten taas murehditaan jenkkakahvoista, ja siitä mitä muut ajattelee mun vartalosta. Nyt sitä ei jaksa edes välittää, koska harvemmin kukaan vauvamahaa haukkuu (paitsi odottavat äidit itse).

Mutta se siitä, en nyt jauha enempää mahastani, vaikka siitä kyllä riittäisi puheenaihetta vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Onhan se aina yhtä ihmeellinen asia, että noin "pienessä" tilassa kasvaa ihminen. :) Lopetan itseasiassa kirjoittamisen tältä illalta kokonaan, joten adiòs !