You tell me that you said, "I lost my way", you tell me that your tears are here to stay.

Tänään sain sitten vihdoin niitä lettuja, sekä silitettyä ja vaihdettua verhot. Tietysti Suskin avustuksella. Mä tein jauhelihakeiton, ja Suski paisto letut. Ensimmäinen lettu meni tietysti pilalle tapansa mukaisesti, ja muistutti enemmän pannukakkua. Taikinassa olisi voinut myös olla enemmän sokeria (me herkkusuut) ^_^

Keitto oli herkullista, vaikka itsesanonkin. Tietysti myös loput, onnistuneet letut olivat maukkaita. Ohjeen mukaan lettuja piti tolla reseptillä tulla n. 15 isoa, mutta me saatiin vain 4... Mikäköhän meni pieleen? No, eihän me mitään kokkeja olla ja letut riittivät oikein hyvin. Kuka nyt söisi 15 lettua.

Koska mä olen niin neuroottinen kaikkien verhojen takana piilevien murhaajien jahtaamisessa, oli onni saada suihkuverho vaihdettua läpinäkyvään. Olohuoneen verho taas vaihdettiin läpinäkyvästä, paksuun pellava verhoon, jotta naapurit eivät pääse kyyläämään sisälle. Se onkin tuossa pari viikkoa häirinnyt, kun itse ei näe ulos ollenkaan mutta ulkoota näki sisälle aivan kuin verhoa ei olisikaan. Ties mitä hörhöjä munki ikkunan takana käyny... Varmaan sama joka pöllii tuhkakupistani stumppeja. Freaky!

erittäin tyylikäs kalaverho.

Eihän tämä asunto näytä sisustukseltaan yhtään munlaiselta, mutta kenenpä ensimmäinen asunto näyttäisi? Niin, ja tietysti rahaa pitäisi olla reilusti sisustamiseen. Vauvalle on jo sänky, ja siihen olen tyytyväinen. Niin ja omaan sänkyyni, jota kaikki aina kauhistelevat/kehuvat suureksi. Onhan mun sänky suht iso yhdelle henkilölle, tai, miten sen nyt ottaa. Tämän mahan kanssa ei käännetä kylkeä paikoillaan joten on ehkä ihan hyvä että tällä valaalla on tilaa vyöryä puolelta toiselle ilman että saa pelätä putoavansa kylmälle lattialle kesken unien,

Juuri tänään mietin, että onpas mun maha tosiaan kasvanut nopeasti. Enkä mä ole edes ehtinyt tajuta missä vaiheessa! Näen mun mahan joka päivä, joka tietysti haittaa suuresti mun arvostelukykyä. Kaverit aina kummastelee, että "onpas susta tullut valtava", mutta mä vaan tyhmänä katon alaspäin ja mietin että, tällänenhän tämä on ollut jo pidemmän aikaa. Vaan kun ei ole, siispä pieni kuvakollaasi mahasta:

Ohhoh, no on se tosiaan tainnut kasvaa kokoa jo jonkin verran. Ensimmäinen kuva lienee viikolta 19 ja viimeinen viikolta 30. Kyllä se tosta vielä kasvaa, tai nythän se vissiin vasta alkaa kunnolla kasvaa. Tai nopeasti, tai miten se nyt pitääkään sanoa. Tähän mahaan tottuu, ja mietin nyt jo, miten outoa se tulee varmaan olemaan synnytyksen jälkeen palata normaaliin kokoon! Sitten taas murehditaan jenkkakahvoista, ja siitä mitä muut ajattelee mun vartalosta. Nyt sitä ei jaksa edes välittää, koska harvemmin kukaan vauvamahaa haukkuu (paitsi odottavat äidit itse).

Mutta se siitä, en nyt jauha enempää mahastani, vaikka siitä kyllä riittäisi puheenaihetta vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Onhan se aina yhtä ihmeellinen asia, että noin "pienessä" tilassa kasvaa ihminen. :) Lopetan itseasiassa kirjoittamisen tältä illalta kokonaan, joten adiòs !

Let me be the one to light a fire inside those eyes

Tänään nyt sitten sain raahattua itseni vasta Salkkareiden jälkeen kaupoille, ja samalla kävin kahvilla kaverin baarissa. Heräsin tänään aamulla niin kummalliseen makuun suussani kuin lettutaikina! Siis ei todellakaan tehnyt mieli lettuja, vaan sitä taikinaa. No, niinpä ostin kananmunia kaupasta, jotta saan paistettua lettuja. Ehkä maistan myös hieman taikinaa... Eikai sitä koskaan ole liian vanha syömään taikinaakin? o.O

En saanut eilen aikaiseksi imuroitua, en vaihdettua suihkuverhoa enkä myöskään silitettyä olohuoneen uutta verhoa. Mikäköhän mua vaivaa? Mua ärsyttää epäsiisteys, ja noi purkamattomat tavarat jotka on valloittanut yhden nurkan olohuoneestani, mutta silti ne vain ovat siinä. No, huomenna ihana Suski tulee kylään niin se antaa jo syyn tehdä asioille jotain, jotta kotini näyttäisi siedettävältä. Tänään olen kuitenkin tiskannut, pessyt uunin ja kylpyhuoneen, joten olen ansainnut loppuillan vapaata :)

I'm friends with the monster that's under my bed, get along with the voices inside of my head.

Huh, paljon on taas ehtinyt tapahtua. Nimittäin olen muuttanut omaan asuntoon! Tuntuu hassulta asua yksin, eikä tämä todellakaan ollut sitä mitä luulin tämän olevan. Tietysti se etu on, että saa sisustaa kodin juuri sellaiseksi kuin itse haluaa, ja tietysti oma rauha. Jotenkin vain tätä omaa rauhaa on ehkä vähän liikaakin. Kyllä mä kaipaan kuitenkin välillä vähän sählinkiä ympärilleni, olenhan suurperheessä kasvanut.

Tavarat etsivät vielä omia paikkojaan, ja vielä en ole edes saanut purettua kaikkia tavaroita. En ole keksinyt niille vielä paikkaa. Niin ja vielä pitäisi opetella muistamaan, missä kaapissa mitäkin on. Olen nyt asunut tässä asunnossa kaksi viikkoa, ja edelleen kahvia keittäessäni avaan väärän kaapin oven joka kerta. Koko elämäni ajan, kuivaruokakaappi on ollut kahvinkeittimen yläpuolella, mutta eipäs ole enään. Koskakohan mä opin kääntymään 90 astetta vasemmalle keittäessäni kahvia? :D

Huomenna olis kuitenkin jälleen perhevalmennus, jonne tällä kertaa joudun menemään yksin. Vaikka muuten olen sosiaalinen ja avoin ihminen, mua jännittää aina mennä yksin tuntemattomien ihmisten kanssa pieneen tilaan. Onhan siellä tietty mukavat sohvat, kahvitarjoilut ja tunnelma on yritetty luoda mahdollisimman rennoksi eikä ketään tuomita ajatuksineen, pelkoineen tai kysymyksineen. "Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan", sanoi Kättäriltä viime kerralla mukaan tullut kätilö heti alkajaiseksi. Tietysti pitäisi uskaltaa avata suu ja kysyä, jos on jotain kysyttävää, mutta vielä en ole päässyt mukavuustasolleni siinä ryhmässä. Ehkä huomenna jo helpottaa, kun kuitenkin saman porukan kanssa ollaan joka kerta. Huomenna on myös kurssin viimeinen kerta, luvassa on kakkua! :) 

Yritän nyt mahdollisimman paljon päivitellä blogiin mun kuulumisia yms kiinnostavaa mitä mun elämässä nyt tapahtuu, en vain halua tästä sellasta samanlaista mammablogia, joita netistä löytyy jo tuhansia, ehkä kymmeniätuhansia. Ketä oikeesti kiinnostaa kuulla mun närästyksestä, ummetuksesta tai muista vaivoista. Tai siitä miten olen muuttunut seitemän kuukauden aikana nuoresta naisesta muumimammaksi joka yrittää pelastaa koko maailman, ja itkee auton alle jääneiden supikoirien takia? Muutenkin, turha toisten kokemuksia on lukea tietoa pantaten, jokaisen odotusaika on omanlainen.

Nyt taidan kuitenkin käydä suihkussa, katsoa jonkun elokuvan ja pistää pään tyynyyn. Nämä mun viikonloput kun eivät ole enään millään tavalla arjesta poikkeavia.