Taas on yks vauhdikas keskiviikko takana, ja väsymys on sen mukainen. Aivotkin taitaa vielä nukkua, kun väitin isälleni, että nyt on viikonloppu. Olen kuitenkin suht ylpeä elämästäni tällä hetkellä. Etenkin siitä, että pahin vihamieheni ei voi pilata iltaani, vaikka tietty tietoisuus sen läsnäolosta pistää kiehumaan. Jostain kumman syystä, aina kun näen hänet, muistan yhtäkkiä jokaisen arven minkä hän on mulle aiheuttanut, ja sen kivun joka kesti monta viikkoa. Voi kunpa osaisin kostaa sen kaiken jotenkin..
Ehkä teistä kukaan ei ymmärrä. En ymmärrä itsekkään, miten on mahdollista, näin pitkän tauon jälkeen, näen häntä useammin kuin kaksi kertaa viikossa? Ja kyllä, pelkään häntä. Arvaamaton, ylimielinen kusipää. Erittäin väkivaltainen, eikä tunne armoa. Sillon ku mä katon sitä, en ees näe sitä, vaan näen vain hirviön, jonka en koskaan uskonut olevan olemassa. Luulin sen olevan vain painajaisistani tuttu taruolento. No, sellainen hän on, kaikella vihallani.
No anyway, oli eilisessä paljon hyvääkin. Esimerkiksi seura. Tietysti parasta koko eilisessä oli Sander. Sen syli anto turvallisen tunteen, kun paikalla on ihminen, kuka pystyy hajoittaa mun maailman täysin palasiksi, jos hän haluaisi. Mun ei tarvinnu pelätä, pystyin nauttimaan illasta ja seurasta, kuunnella musiikkia ja tanssia. Niin ja tietysti vähän väliä varmistaa, ettei kurkku ehdi kuivua. Tuli jotenkin niin mahtava fiilis, kun huomasin voivani nauttia illasta, vaikka pahuus on paikalla ! Olo on mitä ihanin ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anonyymien kommentointi estetty jatkuvan roskapostin takia.