Sä sait mus esiin tunteit mitä usein luulin kuolleiks

Blogini on ollut kesälomalla vähän aikaa, aivan kuten mäkin. En ole ehtinyt sulkeutua ajatuksiini, istahtaa koneen ääreen ja naputella ajatuksiani koneelle. Olen nauttinut kesästä, ja sen antimista täysin siemauksin. Koulu alkoi 14. päivä oikein mukavasti. Mulla on aivan mahtava ryhmä ! Tietysti myös opettajat, ruoanlaiton opettajaa lukuunottamatta. Ihanaa olla kerrankin alalla, joka kiinnostaa, eli ravintola-alalla. Opiskelen siis seuraavat kolme vuotta tarjoilijaksi, jonka jälkeen perehdyn vielä baarimestariksi eli toisin sanoen baarimikoksi. 

Väsymys on ainoa, joka on tullut haitallisesti vastaan arjen alettua. Väsyttää koko ajan, jopa pitkien yöunien jälkeen olo on, kuin en olisi nukkunut silmäystäkään. Toivoin niin paljon ennen koulun alkua, ettei aamuheräämisistä koidu ongelmaa. Kai ne helpottuu ajanmyötä, kun kehoni tottuu heräämään kukon laulun aikaan.

Opin keittiötunnilla itsestäni aivan uuden puolen: en sovellu keittiöön. Mun hermot ei kestä komentelua muutenkaan, mutta stressaavassa ympäristössä, kesken työtehtävän komentaminen toiseen tehtävään saa mut räjähtämään. "ETKÖ SÄ NÄÄ ETTÄ MULLA ON HOMMA KESKEN ?!" oli ajatus joka kävi mun mielessä, kun opettaja päätti kesken kaiken mun keiton teon, että teen loppupäivän pelkkiä tiskejä. Voi että mä raivostuin, ja lopulta päätin lähteä himaan suutuspäissäni, ennen kuin jotain kamalaa tapahtuisi.

Muutoin mulla on mennyt ihan hyvin. Olen taas alkanut sopeutua tänne pk-seudulle, mutta silti samalla kaipaan saariston rauhallisuutta. En enään edes käy iltakävelyllä, tai vietä aikaani rannalla, kuunnellen musiikkia ja katsoen auringonlaskua. Olen unohtanut itseni hemmottelun, ja ajanut itseäni kovaa vauhtia hermoromahdukseen ja äärimmäiseen väsymykseen. Olen myös koko ajan huonolla tuulella, mua ärsyttää kaikki. Joka myös vie voimiani, ja aiheuttaa ympärilleni stressaavan ilmapiirin. Mikä avuksi tälläiseen ?

Ehkä kaikista pysäyttävintä oli se, että eräs ystäväni sanoi kaipaavansa entistä Minnaa. Silloin aloin miettimään millainen olin puoli vuotta sitten, ennen kuin erosin ja muutin Ahvenanmaalle. Olinko tosiaan niin erilainen ? No olin. En vain silloin ymmärtänyt, mikä on minulle hyväksi ja mikä huonoksi. Olin myös päihtynyt lähes päivittäin, olin holtiton, enkä ajatellut tekojeni seurauksia. Eikö kukaan tosiaan nähnyt asioita tuolta kantilta, miten minä itse ne näen nyt ? Vai eikö kukaan vain pysähtynyt katsomaan minua, ja tekojani, edes hetkeksi pidempää ? Toivon, ettei muutos ole haitaksi, vaan ystäväni oppivat hyväksymään minut sellaisena, millaiseksi olen vihdoin muuttunut. Kerrankin olen sinut itseni kanssa. :)