Kerta toisensa jälkeen satutan itseni. Uudelleen ja uudelleen. Enkö jo voisi vihdoin oppia tunnistamaan kullan ja tuhkan toisistaan ? Olen valvonut taas koko yön. Tuntuu kuin nukkuminen olisi pakotie tästä kaikesta. Mutta ensin täytyy kohdata totuus, ennen kuin juoksen karkuun. Kuitenkin kun herään, asia on edelleen siinä nenäni edessä. Jotenkin vain sen totuuden myöntäminen on vaikeinta mitä voin tehdä. Haluaisin vain uskoa, että tämä kaikki on pahaa unta, ja että heräisin pian.
Auttaisikohan tähän burana ja laastari ? Toisikohan ne mut takas todellisuuteen ? Yleensä mä haluun tälläses tilantees olla yksin, mut nyt yksinolo tuntuu viimeiseltä asialta mitä tällä hetkellä haluaisin tehdä. Tunti suihkun lattialla, kyyneleet silmissä ajattelin eri vaihtoehtoja ratkaista tämän kaiken. Etsin syytä tälle kaikelle. Oon tehnyt virheitä, mutta niin on Hänkin. Vaikka mua onkin helppo syyttää kaikesta, kuten Hän tekeekin melkein aina, niin nyt en ole ainoa joka tämän on aiheuttanut. Koko ajan päässäni pyörii kysymykset: mitä tein väärin ? Voinko jotenkin peruuttaa tekoni ?
Luulin itkeneeni jo kaiken ulos, mutta niin Hän vain sai niitä lisää aikaiseksi. Luulin olevani vahvempi kuin olen. Luulin, ettei enään mikään Hänen sanomansa saa minua hajalle. Luulin, että kaikki on hyvin. Mutta teen virheitä, koska elän. Ihminen joka ei tee virheitä, ei tee mitään. Olen oppinut jokaisesta virheestäni, Hän ei. Sama toistui uudelleen. Aivan kuin historia toistaisi itseään. Itsekkyys - se on sairaus. Ja aivan kamala sellainen. En voi sietää sellaista. Vaikka olenkin ulospäin vahva, olen sisältä herkkä ja haavoittuvainen. En vain näytä sitä kaikille, Hänelle olen näyttänyt.
En uskonut enään antavani kaikkeani näin pian, mutta niin vain pääsi käymään. Tein virheen. Taas. Mutta kuka kertoisi mikä on oikein, ennen kuin jotain sattuu ? Moraali - rikkaiden luksusta. Teen sen minkä koen parhaaksi, en sen mukaan, minkä muut kokee parhaaksi. Silti en ole itsekäs - mietin aina miltä itsestäni tuntuisi, jos mulle tehtäisiin samoin. Hän ei mieti, tekee vain mitä haluaa. Hakuin Hänet tänään puhelimessa lyttyyn ja haistatin paskat. En ole koskaan tehnyt Hänelle niin. En edes viimeksi kun riitelimme. Olikohan tämä nyt sitten viimeinen tikki ? Jään ikisinkuksi ja kuolen 72:n kissani kanssa. Olen todella alkanut pelkäämään rakkautta. Se vain satuttaa. Ja sen jättämät arvet ovat kipeitä ja rumia.
Sometimes I wake up by the door
Now that u've gone, must be waiting for u
Even now when it's already over
I can't help myself from looking for u
There's a side to u that I never knew
All the things u'd say, they were never true
And the games u'd play, u would always win
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anonyymien kommentointi estetty jatkuvan roskapostin takia.