Frendeistä parhaimmat



TUULI (MUULI) TAMMISTO 

My bestfriend, jo vuodesta 2007 ! Siis jos mun pitäis kuvailla Tuulia muutamalla sanalla, 
sanoisin, että hän on:

IHANA, KARISMAATTINEN, KAUNIS, HAUSKA, YMMÄRTÄVÄINEN JA HÖPSÖ !
Mun vanhemmat ei kauheesti pidä Tuulista, sen takia, et me ollaan sen kanssa sekoiltu niin paljon ja tehty kaikkee tyhmää, ja sit mun vanhemmat aina syyttää Tuulia mun mokista ja älyttömistä tempauksista. Eikä ne meinaa millään uskoa, että ei vika ole Tuulissa, vaan mussa, ku lähden aina niihin juttuihin mukaan. Ja yleensä kaikki hullut ideat me keksitään parin drinksun jälkeen. Me ollaa vähä sellasii ettei oikee suunnitella mitää kauheen hyvin, ja sit aina joku asia kusee pahasti ja sit kaikki on pilalla ja ollaa jossai hornan tuutis josta ei päästä pois :D 

Me ollaan Tuulin kanssa aika monellaki tavalla erilaisia. Esim. hän on meistä se tyttömäisin, rakastaa shoppailua, kaikesta kivasta, hän käyttää sanaa söpö tai ihana. Ja hän myös käyttää erilaisia äänensävyjä kuvaillessaan joitakin asioita. Ikäeroa mulla ja Tuulilla on 1,4 vuotta, eli Tuuli on syntynyt marraskuun 12. vuonna 1992. Mutta eipä tuo ikäero ole koskaan meitä haitannut :)


Ainiin ja Tuulilla on maailman suloisin kissanpentu kotona, nimeltä Paavo. No, Paavo tais viedä kaiken huomion Tuulin synttäreilläkin, heh ^^




OLIVIA (OLLE) EKHOLM 


Hmm, mitäköhän tästä tytöstä kertoisin.. No ainakin ihan aluksi me ei tultu toimeen ollenkaan. :D Ja sekin oikeastaan johtu suurimmaks osaks väärinkäsityksestä. No mut anyway, Olivia on sellai vähä blondi lukiolaistyttö :D Kyllä siinä on aina välillä vähän kestämistä, ku Olivia innostuu välillä höpöttämään koulusta ja vanhojentansseista, kakkosristeyilystä ja tai sen kavereista... Etenki ku mä en ymmärrä niistä jutuista kauheesti. Olivialla on sellanen toooooooooooosi weird tapa, et se sanoo aina ku jtn sen mielestä normaalista poikkeavaa tapahtuu, että miten HÄMMENTÄVÄÄ joku asia on ollut. Se kuullostaa mun mielestä niin huvittavalta, et se et ku kuulen sen lauseen alussa, nii mun on pakko kuunnella mikä taas sillä kertaa on ollut niin hämmentävää.

Mut joo, Olivia on kaikesta huolimatta tooooooosi lovely ystävä (vaikka kinastellaaki vähä välii kaikesta turhasta) :)

3 kommenttia:

  1. Eiks tuuli kuollu sillon pari vuotta sitten?(sun sanojen mukaan..)

    VastaaPoista
  2. ei kuollu. mulle kusetettiin että se ois muka tappanu ittensä ja sit ku en kuullu siitä muutamaan päivään yhtään mitään. mut onneks se oli vaa joku huono pila :)

    VastaaPoista
  3. Kun kerroit et oot asun kotkas, nii tee postaus vaik sun parhaimmist kotkalaisist frendeist..?

    VastaaPoista

Anonyymien kommentointi estetty jatkuvan roskapostin takia.