Noniin, ensimmäinen postausehdotus on tullut fb:n kautta. Elikkä mua pyydettiin kertomaan aiheesta, josta tiedän ja joka saattaisi auttaa lukijoita.
"Masennus eli depressio on mielialahäiriöiden ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus. Sitä luonnehtii koettu ja usein muillekin nähtävissä oleva apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus usein häiritsee sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masennukseen liittyy monesti myös erilaisia somaattisia oireita, kuten kipua, fyysistä voimattomuutta ja unettomuutta. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset. Masennusta ei pidä kuitenkaan sekoittaa suruun eli elämän traagisia tapahtumia seuraavaan ei-patologiseen reaktioon."
Jokainen meistä on saattanut jossain elämänvaiheessa jo sairastanut masennusta. Masennus on myös yleisin kansantauti. Masennus ei ole koskaan sitä sairastavan henkilön oma syy. Yleisimpiä syitä masennukselle on heikko sosiaalinen tuki, yhteiskunnan raskailta tuntuvat odotukset ja stressi. Joskus myös onnettomuus, läheisen menettäminen tai epäonnistuminen työelämässä tai harrastuksessa, saatta ajaa ihmisen masennukseen.
Syy masennukseen
Masennuksia on monenlaisia, joista pahin on vaikea masennus. Vaikeassa masennuksessa oleva henkilö, ei kykene itse täyttämään tarpeitaan, eikä selviämään arjen askareista. Yleensä sellainen henkilö tarvitsee psykiatrista apua, sekä läheistensä tukea. Myös usein silloin sairastava henkilö saattaa kokea itsensä turhaksi ja riesaksi, joilloin tulee mieleen itsetuhoisia ajatuksia. Ihminen väsyy alakuloisuuteen, voimattomuuteen, eikä enää välitä itsestään tai siitä mitä hänen ympärillään tapahtuu. Koko elämän ilo katoaa.
Hoito ja lääkitys
Lievä masennus voi parantua, ja yleensä parantuukin itsestään ajan myötä. Toipumisen kannalta henkilölle edullisia asioita ovat positiiviset muutokset elämässä. Masennusta voi myös itse hoitaa syömällä terveellisesti ja säännöllisesti, ulkoilemalla, säännöllinen unirytmi, ylimääräisen stressin välttäminen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen. Edellä mainittujen asioiden hoitaminen voi olla todella vaikee tai jopa lähes mahdotonta vaikessa masennuksessa. Usein vakavaa masennusta sairastavan on vaikea uskoa, että kukaan voisi auttaa häntä. Tälläisissä tilanteissa psykiatrinen hoito on välttämätöntä. Psykiatrinen kontakti, sekä lääkitys on tarpeellinen. Myös läheisten aktiivinen läsnäolo ja tuki ovat myös tarpeellisia, ja edistävät paranemista. Masentuneen henkilön ei saa antaa tuntea itseään yksinäiseksi tai hylätyksi.
Tutkimuksien mukaan masennuksen pitkäaikainen lääkitys suojaa työkyvyttömyydeltä. Perinteinen masennuslääke on amitriptyliini. Amitriptyliinin kuten muidenkin trisyklisten masennuslääkkeiden ongelmana on se, että ne ovat yliannosteltuna hengenvaarallisia. Sähköhoitoa käytetään yhä toisinaan vaikean ja psykoottisen masennuksen hoitoon. Tutkimusten mukaan sähköhoito kuitenkin aiheuttaa lähes poikkeuksetta vakavia ja pysyviä vaurioita hoitoa saaneiden muistiin ja muihin älyllisiin toimintoihin.
![]() |
kuvat: weheartit.com |
Toivottavasti tästä oli apua postausta toivoneelle :) Kerron mielelläni mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvissä aiheissa. Onhan se sentään suurin kiinnostuksen kohteeni opiskelussa. Ja haluan mielelläni auttaa apua tarvitsevia, sekä tukea pyytäviä.
Älkää pelätkö hakea apua masennukseen. Kaikki pelotellut psykiatriset hoitolaitokset ja muilla vastaavat ovat vain äärimmäistä hoitoa tarvitseville. Mutta, jos sinusta tuntuu, että tarvitset kiireellisesti apua, sekä löydät itsestäsi piirteitä, jotka lähenevät yks yhteen vaikean masennuksen kanssa, hae apua mahd. pian ! Älä päästä sairautta etenemään niin pitkälle, että sen hoitaminen voi viedä vuosia. Masennuksen sairastamien voi jäädä "traumaksi". Jolloin et pakosti myöhemmin uskalla myöntää itsellesi asioita, jotka saattavat saada sinut masentumaan, siinä pelossa, että koet saman uudelleen. Siksi muista puhua päivän tapahtumista jollekkin, jolloin käyt koko ajan asioita ja tapahtumia läpi. Et ehkä itse huomaa sitä, mutta tavallaan terapisoit itseäsi jatkuvasti. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anonyymien kommentointi estetty jatkuvan roskapostin takia.