Kelasin elämää taaksepäin, mut nauha jumittu

Eiliset tapahtumat pisti mut miettimään menneisyyttä taas ihan urakalla. Aikoja, jolloin olin onnellinen. Jolloin mikään ei saanut mua masentumaan. Kuljin leuka pystyssä, enkä kompastellut virheisiini. Otin vastaan sen mikä mulle suotiin, enkä pakoillut todellisuutta. Silti, tänään on erittäin hyvä päivä ! Olen tosi hyvällä tuulella, enkä millään malttaisi istua himassa yksin. Tarvitsen nyt säpinää ! Faija sanoo aina että mulla on levoton sielu, mutta se ei ole totta. Tahdon nyt vain nauttia elämästäni, kun se on mahdollista. Vihdoinkin voin kulkea elämäni polkua siihen suuntan mihin haluan, eikä kukaan ole estämässä mua. Jostain kumman syystä hän ei vain anna mulle mahdollisuutta siihen. Koko ajan tenttaamassa missä olen, mitä teen ja kenen kanssa. Hänelle on myös jokin ihmeen pakkomielle siihen, että mun pitäisi aina olla himassa. En todellakaan tiedä miksi. En ole edes joutunut ongelmiin pitkään aikaan, vaikka olenkin pyörinyt vaikka missä, ja nähnyt kaikenlaista. Jospa hän pian tajuaisi, että olen kasvanut vastuulliseksi nuoreksi, enkä ole mikään hulttio, joka menee virran mukana. Mulla on päämäärä, vihdoin.

Mä löysin mun koneelta maailman ihanimman kuvan ! Kuva on vuodelta 2007, ja siinä on mun elämäni kaksi rakkainta ystävää. Hanitsu ja Tuuli (eli T). Tosin Hanitsun mutsi kielsi sitä pyörimästä meidän kanssa, emmekä ole sen jälkeen kuulleet hänestä lähes ollenkaan. Paitsi että kän on kihloissa ja hänellä on lapsi. Olisi ihana päästä palaamaan tohon päivään, elää se kerran uudestaan :)

Hoi, I'm still alive !

Ette te musta vielä päässeet eroon, ei vain ole ollut aikaa kirjoittaa tänne vähän aikaan. 

Yritin keksiä itselleni viikonlopuksi jotain järkevää tekemistä. En keksinyt sellaista. Toisaalta, mikä lasketaan järkeväksi ? Naapurin naisen auttaminen kauppareissussa ? Hope so ! Koska tein niin, menin Alkoon ja kauppaan hänen kanssaan ja kannoin ostokset hänen keittiöön asti. Perjantai oli mahtava päivä, mahtava vain iltapäivän jälkeen, mutta kuitenkin. Vanhan ystävän tapaaminen ensimmäisen kerran yli vuoteen on aivan mahtavaa ! Etenkin kun huomaa, ettei hän ole muuttunut, vaan on edelleen se hauska ja rento kaveri, kenen seurassa voi olla oma itsensä. Täytyy silti myöntää, että jännitin aluksi aivan sikana, mutta onneksi sain rauhoteltua itseni. Tapaamisestamme tuli paljon mukavampi tapahtuma :) Ainakin omasta mielestäni.

Tuleva työhaastattelu jännittää nyt jo. Haluan sen työn ! Tai siis en vain halua, siis mä SAAN sen työn. Ei ole vaihtoehtoa "ei". Ei mun elämässä, etenkään silloin kun olen vihdoin tekemässä jotain tekemisen arvoista, jotain mitä yhteiskunta odottaa mun tekevän. Nyt en voi epäonnistua, en enää tässä vaiheessa. Olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että olen hakijoista paras (tai ainakin yksi parhaimmista). Nyt vain odottamaan että pääsen kuulemaan tuomioni ! Iiik... :s

Lopuksi kuvia viime vuodelta:

Du har blivit inbjuden till intervju

Viking Line Xprs

Unelmista totta, vai miten se meni ? Etsin siis ahkerasti viime kuussa itselleni sopivaa kesätyöpaikkaa Uudenmaan alueelta. Aluksi mielessäni ei edes käynyt mahdollisuus työskennellä ulkomailla tai merillä. Ajattelin enemmin n. 8h/pv työskentelyä jossain kaupan tai kioskin kassalla. Kunnes äitini ehdotti minua tarkistamaan Viking Linen sivuilta kesätyöpaikkailmoitusta, ja sellainen sieltä myös löytyi! Laitoin työhakemuksen sekä CV:n menemään ja jäin innolla odottamaan vastausta.

Viking Linella "komennus kieli" on ruotsi, koska Xprs toimii Ruotsin lipun "alla". Eli siis olen nyt yrittänyt ahkerasti muistella ruotsinkieltä, ja välillä jopa yrittänyt ajatella asiat ruotsiksi. Osaan ruotsia, se vain on päässyt hieman unohtumaan, kun ei ole sitä tarvinnut käyttää pitkään aikaan. Joka on itseasiassa todella harmillista, koska en haluaisi unohtaa ruotsinkielen taitoa. Tulen tarvitsemaan sitä tulevaisuudessakin, eikä olisi yhtään kiva, että todistuksessa lukee ruotsi 9, mutta puhe- ja kirjoitustaito on 6-7. Nyt nopeasti ruotsinkielisiä kavereita, jotka suostuu puhumaan kanssani ruotsia vaikka se kömpelöä olisikin ! Kaikki apu otetaan vastaan.

Seriously? Kutsu työhaastatteluun on viime viikolla tullut sähköpostiini! Työhaastattelu tapahtuu Hki-Tal-Hki-risteilyllä maanantaina 5.3. Yllätyin siitä, että työhaastattelun lisäksi saa kaupan päälle ruoat ja risteilyn (?!), mutta en aijo valittaa. Harmittaa tosin mennä sinne yksin, kun en tunne sieltä ketään. Olla tuntemattomien ihmisten kanssa 10h... APUA ! Olen tietysti joo sosiaalinen ihminen, mutta silti ujo. Kaikista eniten inhoan olla jossain yksin, kun en voi turvautua keneenkään jos tulee tukala tilanne. Näen työhaastattelun onnellisena asiana, menestyksen juurena, sekä pahimpana painajaisenani. Olen aina haaveillut työskentelystä laivalla, ja muutenkin työelämän aloittamisesta, kun ei oikein toi koulun penkillä istuminen innosta/kiinnosta. Jos sitä opiskelua sitten syksyllä kokeilisi uudestaan, jollain toisella alalla. Matkailualalla ? We'll see.

Ps. En tee enää ikinä lettuja.
Pps. Ja hei kaikki ihanaiset 11 lukijaani, missä kommentit ?

Lainaksi annettu lapsi

Oon miettinyt jo pitkään elämääni monelta eri kantilta. Suurimmaksi osaksi ajattelen menneisyyttäni, ja niitä ihania ja samalla niin kamalia vuosia. Ihmettelen usein, että miten mä olen selvinnyt näin pitkälle. En tiedä olenko koskaan blogissani maininnut syytä, miksi asuin Kotkassa. En varmaankaan, koska en usein siitä puhu ihmisille, joihin olen sieltä muutettuani tutustunut. Kerron kuitenkin nyt...

Kun olin 14-vuotias, mut huostaanotettiin. Asuin aluksi Nuorisokodissa, Lahden lähellä. Se oli aivan kamala paikka. Ensimmäisen kuukauden istuin huoneessa, jota kutsuttiin "vierikseksi". Siellä mun oli tarkoitus miettiä huostaanottoani, ja sitä, miten päädyin laitokseen. En siis saanut tutustua talon muihin nuoriin siinä huoneessa ollessani. Mulle tuotiin ruoka 5x päivässä, kertakäyttöastioissai (etten vain vahingoittaisi itseäni). Ihan kuin olisin tappanut jonkun, ja olisin joutunut sen takia eristykseen ! Kaikki tuntui kamalalta, ruoka maistui pahalta ja huoneilma tukahduttavalta. Halusin vain pois, takas kotiin.

Tappelin pitkään masennusta vastaan. Pelkäsin, että eristäydyn kokonaan muusta maailmasta ja alan vihata elämääni. Onneksi näin ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan, sillä sosiaalityöntekijäni päätti pelastaa mun nuoruuden etsimällä mulle sellaisen sijoituspaikan, joka olisi etujeni mukainen. Hän löysi mukavan oloisen, normaalin kodintapaisen pienryhmäkodin Kotkasta. Säännöt olivat siedettävät: arkisin klo 21 sisälle ja viikonloppuisin toinen ilta klo 00:30 ja toinen klo 23. Sain siis lähteä ruoan jälkeen ulos kavereiden kanssa! Paikka tuntui paratiisilta verrattuna aikaisempaan. Sain jopa syödä teräksisillä ruokailuvälineillä, eikä joku koko ajan epäillyt, että aion tappaa itseni. Sain vihdoin hengittää syvään, ja rauhoittua. Kotiin pääsin käymään joka toinen viikonloppu. Tietysti joululomalla, kesälomalla ym koulujen loma-aikoina kotilomissa oli muutoksia. Kesällä saatoin hyvin olla kotona jopa pari viikoa putkeen, ennen kuin menin muutamaksi päiväksi takas Kotkaan, ja sitten taas kotiin. Totuin siihen tietynlaiseen "laitosrutiiniin". Ainoa asia mihin en koskaan huostaanottoni aikana tottunut, oli se, että joku muu aikuinen kuin oma vanhempani komensi mua, yritti kasvattaa, ja laittoivat rajoja. Se oli jotain aivan kamalaa! Huusin usein ohjaajille, etteivät he ole vanhempiani, eivätkä he musta oikeesti välitä. Aloin vanhetessani kapinoida yhä enemmän heitä vastaan, enkä lopulta enään totellut heitä ollenkaan. Tein kaiken toisin, mitä säännöissä sanottiin. 

Olin hukannut elämäni suunnan. Elin auringon alla, mut varjossa. Etsin itseäni, elämäni tarkoitusta, mitä haluan tulevaisuudelta, ja mitkä ovat tavoitteitani. Tietysti kaikista suurin tavoitteeni oli päästä kotiin, pois laitoksesta. Eli siis jatkamaan normaalia elämää, muiden ikäisteni tavoin, perheeni luokse. Ette uskokkaan miten paljon omaa äitiä voi tulla ikävä, kun viedään väkisin pois hänen luotaan... Kaikista eniten äitiä tuli ikävä vaikeissa tilanteissa, silloin kun tuntui että kaikki asiat kaatuvat niskaan ja jokainen ohjaaja tuntuu tekevän elämästäni vain vaikeampaa. Silloin toivoin enemmän kuin mitään, että kerrankin oma äiti olisi se, joka kieltää tekemästä jotain, tai antaa kotiarestia. Se on sääli, että jotkut oppivat arvostamaan vanhempiaan, ja kotiolojaan vasta sitten kun he "menettävät" ne. Usein mielessäni kävi kysymyksiä, että miksei äiti tehnyt mitään sillon kun he veivät mut. Miksei äiti kieltäny niitä, miks äiti päästi irti? Vasta nyt olen ymmärtänyt miksi.

Seinät kaatuu päälle

Voiko enää tylsempää olla ? Eilisen istunu himassa, ja kattonu koneelta leffoja jotka oon nähnyt jo vaikka kuinka monta kertaa. Tänään sama homma. Väsyttää, ja kaikki voimat on menny, mut silti tekis koko ajan mieli lähteä jonnekkin ja keksiä tekemistä. Ainakin voisin haluta seuraa. 

Oon pitkään miettinyt mitä haluan elämältäni. Tällä hetkellä haluan eniten oman asunnon, opiskelupaikan mieleiseltä alalta, säännöllisen unirytmin ja nauttia elämästä. Olen kohta täysi-ikäinen, ja sen jälkeen vastuussa itsestäni. Jotenkin mua pelottaa vastuun määrä, mikä mua odottaa, mutta tavallaan taas koen sen helpotuksena. Tuleeko mun elämästä sitten sitä, mitä olen aina halunnut sen olevan ? Periaatteessa mua ei viehätä mikään aikuisen elämässä, mutta tavallaan kaikki siinä kiehtoo mua. Haluan ainakin kokeilla sitä. 

Pääsemme taas todistamaan miten masentavalta voi tuntua päivä, jolloin kaiken pitäisi olla ihanaa niin kuin elokuvissa. En usko että kukaan piilottaa välitunnin aikana laukkuuni sydämen muotoista rakkauskirjettä. Niin kävi viimeksi kun olin ala-asteella, ja sekin oli ällöttävältä pojalta, kenestä kukaan ei pitänyt. En edes minä, epätoivoisena.

Ei täältä mitään löydy

Tänään oli tämän vuoden ensimmäinen sossutapaminen klo 14, ja silti meinasin nukkua sen ohi. Jokin pielessä unirytmissä(kö)... Sitten käytiin myös T:n kanssa shoppailemassa Stadissa, mutta en löytänyt sieltä yhtään mitään kiinnostavaa ! Tietty heti sitten kun mulla ei ole yhtään rahaa ostaa mitään ylimääräistä, kaupat ovat pullollaan kaikkea kivaa. 

Taas mä vaan valvon, eikä väsytä yhtään. Ja tuntuu todella turhauttavalta ajatukselta edes yrittää mennä sänkyyn kokeilemaan, jos saisi unta. Tiedän jo valmiiksi etten saa, joten annan sellaisen ajatuksen olla. En halua mennä sänkyyn toteamaan, että olen pirteä kuin mikä, eikä lampaita näy mailla eikä halmeilla.

Olen tänään esittänyt tyhmiä kysymyksiä, ja ajatellut mielessäni vielä tyhmempiä. En vain halua myöntää todellisuutta itselleni, en vieläkään. Kuinkakohan kauan jaksan jankata samoja asioita mielessäni, että olisin tarpeeksi vahva myöntämään todellisuuden itselleni ääneen ? Tiedän, että mulla on siihen elinikä aikaa, mutta en millään haluaisi odottaa niin kauan. En vain ole vielä valmis siihen, enkä ehkä koskaan tule olemaan. Jos löytäisin jonkun Hänen kaltaisensa, mutta joka pysyisi tässä hetkessä mukana... Tai sitten mun pitää vain etsiä jotain aivan muuta elämääni. Tulisiko siitä mitään, jos en ole edes tarpeeksi vahva yrittämään ? Periaatteessa vanhat asiat pitäisi käydä ensin läpi. Se ei silti tarkoita että olisin luovuttamassa. Aloitan vain alusta.

Olen sidoksissa Häneen. Valitettavasti ja toivottavasti. En ole ihan vielä päättänyt kumpaa mieltä olen asioista, tai mitä mieltä mun pitäisi olla asioista. Tiedän, että tuolla on ihmisiä, jotka haluavat asian olevan valitettavaa. Niitä on oikeastaan aika paljonkin, en vain haluaisi niiden puuttuvan koko asiaan. Eihän he tietenkään mua kuuntele, sitä on edes turha toivoa ! Silti se ajatus käy mielessäni joka ikinen päivä tai no oikeastaan yö. Päivällä en edes ole mukana näissä jutuissa. Haahuilen päivät kuin mikäkin haamu, ja yöllä olen täydellä teholla mukana kaikessa ympärillä tapahtuvassa. Eli en missään, sillä eihän yöllä tapahdu mitään. Olen täysin hukassa.

Hrr, it's cold in here !

Mittari näyttää -26 astetta ! Tänään on kyllä tehnyt vain mieli olla peiton alla, poissa tuolta kylmästä ulkoilmasta. Mut enpäs sit kuitenkaa pysyny, vaan lähdin iltapäivällä Roosan luokse paistamaan lettuja ja kattomaa leffaa :) Oikeestaan Roosa teki ne letut ja mä katoin vaan vierestä... 

Tänään ja eilen on ollut oikeestaan just sellanen fiilis, et voisin haistattaa pitkät kaikille idiootti mulkuille, jotka jaksaa puuttua jokaiseen asiaan, joka ei niille kuulu ! Argh, menee hermot sellaisii ihmisiin, jotka saa jotain ihmeen tyydytystä siitä, että saa muut ihmiset voimaan pahoin. Ja jostain kumman syystä, mun elämään on ajautunut juuri sellainen ihminen. Haters gonna hate, I know... 

Raskaana ? Ei raskaana ? Jopas teillä lukijoilla näyttää olevan kiinnostusta mun raskauteen liittyvissä asioissa ! Kyllä mä sitten kerron että oonko vai en kun musta siltä tuntuu, mut tällä hetkellä en ole ajatellut täällä mainostaa julkisesti siihen liittyvissä asioissa. Kärsivällisyyttä, hyvät ihmiset ! :)

Muutoksia

Jeij, sain vihdoin uusittua blogini ulkoasua, jota olen jo pitkään suunnitellut tekeväni. Uusi banneri, ja muutenkin uusi ilme, viehättää ainakin omaa silmääni, ja mukavempi lukea, kun ei aina ole saman näköinen sivusto :) Samalla vaihdoin myös blogini nimen, sillä aikaisempi oli mielestäni vähän... no, omituinen.

Olen jo pitkään miettinyt, millaisia postauksia tekisin, ja etenkin sitä, minkälaisen blogistani haluan. Ainakin itse pidän lifestyle-, sisustus-, ja muotiblogeista. Luen toki muutaman ystäväni blogia, jotka eivät ole tyyliltään sellaisia, joihin itse kiinnittäisin huomiota 100 muun blogin joukosta. Kuten ei omanikaan. En kuitenkaan kirjoita blogiani sen takia, että saisin todella monta lukijaa, enkä myöskään rahan takia, vaan ainoastaan itseni takia. Haluaisin toki, että lukijoina olisi enemmän muitakin kuin kavereitani. Tuntuu välillä siltä, että postaukseni ovat niin tylsiä, ettei niitä kukaan jaksa lukea. Tiedän, että blogit, joissa on paljon itseotettuja valokuvia, ovat yleensä lukijoiden mielestä kiinnostavampia, mutta mä olen niin huono valokuvaamaan, ettei se varmasti herättäisi muuta kuin inhoa lukijoiden silmissä. Olen kameroiden kanssa oikea amatööri ! Kaikki ottamani kuvat näyttävät sellaisilta vanhoilta, perhealbumi kuvilta, jotka on otettu sellaisella ikivanhalla kengän kokoisella kameralla, johon on vielä erikseen ostettava salamavalo. Siinä on siis syy, miksi blogissani ei ole kovinkaan paljon itseotettuja kuvia, pahoittelen. Yritän toki koko ajan kovasti opetella valokuvaamaan hieman parempia kuvia.

Kuvat: weheartit.com

Sairaslomalla edelleen. Tänään on ollut aivan tajuton päänsärky, johon ei ole tehonnut särkylääkkeet, kahvi eikä tupakka. Paha olo on vaivannut muutaman tunnin, joten ruokakaan ei ole oikein maistunut. Vaikka, etenkin nyt, se säännöllinen ruokailu olisi todella tärkeä. Ainakin on toi tupakointi vähentynyt huomattavasti, eikä itseasiassa ole edes tehnyt hirveästi mieli polttaa. Todella rentouttavaa, kun ei vähän väliä tarvitse juosta pihalla tuhoamassa keuhkoja. Voin aivan rauhassa katsoa vaikka kaksikin elokuvaa, ilman että pitäisi laittaa välillä pause ! Olen todella ylpeä itsestäni. :)

Himot ja toiveet

hirvee makeanhimo iski tänään koulussa, kun söin yhden karkin. Ei olisi vissiin pitänyt edes maistaa sitä yhtä, koska olen tänään niin laiskalla tuulella, etten jaksa kävellä keskustaan kauppaan, vaikka pitäisi ostaa kaikenlaista ja lataa dösäkortti. Ei pysty, ei kykene.

and so on...

I can see a better day

Hohhoijaa, tänään olen sitten päässyt koulunkäynnin makuun ainakin jonkin verran. Vähän on totuttelemisen varaa, mutta eiköhän tämä tästä. Hauskintahan tässä on se, ettei mulla edes ole bussirahaa käydä siellä koulussa enään tästä päivästä eteenpäin, joten en tiedä mitä mun nyt sitten pitäisi tehdä. Tällästä tää on kun en saanut 4. päivä opintotukea... Vaikka kyllähän nyt perjaatteessa olis aika jees vaan käydä sitä koulua, eikä lusmuilla joka päivä himassa. Olen tehnyt sitä jo aivan tarpeeksi viime aikoina. Se on jostain kumman syystä vaan niin hemmetin kivaa.

Maanantaina oli "särkyneen sydämen korjaus"-päivä. Menin siskoni, Siljan luokse Porvooseen klo 5.40 lähtevällä bussilla !! Valvoin koko yön, koska varmuus matkasta selvisi vasta klo 2 aikaan yöllä. Ja ajattelin, miten tuskallista olisi edes yrittää herätä vain parin tunnin unien jälkeen, kun juna-asemalle piti lähteä kävelemään klo 4.30. Bussi matka meni yllättävän nopeasti. Ja ette muuten usko miten makeelta Stadi näyttää kun siellä ei ole yhtään liikennettä (liikennevalotkaan eivät ole käytössä), ei yhtään ihmisiä ja ilmassa on pieni pakkanen. Yritin ottaa kuvia, mutta sormet olivat niin jäässä, etten saanut kameraa pysymään tarpeeksi vakaana, joten kaikki ottamani kuvat heilahti ja oli epäselviä. :(

Perillä Porvoossa olin n. klo 6.35. Nälkä ja väsymys oli aivan tajuton ! Mutta ajattelin, etten viitsisi heti saavuttuani mennä nukkumaan. Olisi ollut mielestäni hieman epäkohteliasta. Etenkin kun näen siskoani melko harvoin (hän kun ei täällä porukoilla oikein viihdy). Aamupäivä meni oikeastaan aika leppoisasti jutellen, kuunnellen musiikkia ja juoden kahvia. Paljon. Ja minä tyhmä unohdin kofeiinipillerit toiseen käsilaukkuun, joten oli pakko kitata kahvia. Tilattiin päivällä meille pizzat (saatiin ilmainen kotiinkuljetus + ilmainen 2 litran limu !!), jotka olivat oikein herkullisia. 

Jostain kumman syystä Siljan keittiössä oli TODELLA kylmä :o Varmaan joku 15 astetta ainoastaan ! No, laitettiin uuni 300 asteeseen ja avattiin luukku ja lämmiteltiin sitten sen avulla. Tuntu kyllä vähän typerältä kun sisätiloissa pitää lämmitellä uunin ääressä kuin jossain teltassa nuotion äärellä...

Nukahdimme syömisen jälkeen muutamaksi hassuksi tunniksi, kunnes heräsimme puhelimen soimiseen. Lähdimme sitten viettämään aikaa Siljan kavereiden luokse naapuri asuntoihin. Mutta sitten tapahtui myös jotain erikoista, nimittäin Hän soitti mulle joskus klo 3 yöllä, ja kyseli missä olen ja pyys mua Joitsulle. Kerroin olevani Porvoossa, ja kuultuaan sen, Hän tuli kaverinsa kanssa myös Siljalle. Lähettii siitä sitte aamulla klo 6 aikaan ajamaan Espooseen, ja päädyimme kaikki kolme Hänelle yöksi. Mutta reissu oli kiva, enkä kadu että tein sen ! Oli oikein mukavaa viettää pitkästä aikaa Siljan kanssa aikaa, ja höpöttää kaiken maailman juttuja :)

Mutta nyt mä olen vieläki väsynyt, koska eilen aamulla klo 6 totesin valvoneeni melkein kolme vuorokautta, joten univelkaa löytyy. Palaillaan taas joku päivä ! 

Once upon a time a very bad day

Eilen oli huono päivä. Tänään on huono päivä.

Koska on hyvä päivä ?

A friend 

- will calm u down, when u're angry,

but a best friend

will skip beside u with a baseball bat singing,

"Someones gonna get it"

Vihaan, en vihaa, vihaan, en vihaa... En haluis olla näin vihainen. Tänään piti olla hyvä päivä. Kaiken piti olla tänään hyvin. Mun piti eilen olla huonolla tuulella, ja vihainen, ja itkeä, ja huutaa, ja muutenkin olla täys paska (eli siis viettää huonoa päivää), mutta ei sen nyt hitto pitänyt seuraa mua tähänkin päivään -,-' Mutta, jos voisimme valita onko meillä tänään hyvä vai huono päivä, emme koskaan saisi tietää millainen on huono päivä. Tai, en minä ainakaan. Olen niin mukavuuden haluinen ihminen. Ja hyväntuulinen.

I don't exactly hate you,

but if you were on fire and

I had water, I'd drink it

Rakkaudella Minna

Ikävä sua. Tänään on paska päivä. Tuntuu kuin koko maailma olisi tänään pysähtynyt. Mikään ei tunnu miltään. Ruoka ei maistu, ja kahvi on liian kuumaa. Haluaisin vain vielä kerran meidän hetkemme takaisin. Etenkin tänään, voisin palata menneisyyteen.

You tell me this is for the best.

So tell me why am I in tears ?

A world so far away, and now I just need you here.

I never thought that it'd be easy

'cause we both so distant now

And the wall are closing in on us 

And we're wondering how

Tiedän, että sulla on nyt hyvä olla. Vihaat näitä kyyneliä, jotka valuvat poskelleni. En vain voi sille mitään, että minulla on ikävä. Tiedän, että olet lähelläni. Lupaan yrittää piristyä. Rauhoittua, koota itseni. Antaa asioiden kulke omalla voimalla. En linnottaudu kotiini. Menen ulos. Kävin haudallakin. En siis ole aivan erakko. Vielä.

I just can't sleep tonight

Knowing the things ain't right

But I know there's sunshine behind that rain

I know there's good times behind that pain

I close my eyes and I can see a brighter day 

I close my eyes and pray

kuvat: weheartit.com

Ps. Mulla on sun paita päällä. Se tuoksuu hyvälle.

Ulkonäköpaineita ja 2 vasenta jalkaa

Jenkkakahvat, läskit reidet, iso peppu, liian pienet tissit, kaljamaha, kaksoisleuka, selluliittiä, hörökorvat, isonenä, finnejä ! "Argh, miksi en ole täydellinen ?! Mikä mussa on vikana ?!" Voi voi, kaikilla meillä on huonot puolemme. Tai no, me itse olemme tehneet niistä huonoja puolia. Olen huomannut selaillessani useampia eri blogeja, että suurimmalla osalla 15-19-vuotiaista bloggaajista on todella huono itsetunto. He urheilevat kuin hullut, näännyttävät itsensä syömättömyydellään ja julkaisevat blogeissaan kuvia älyttömän laihoista julkkiksista väittäen heillä olevan "täydellinen vartalo". Olen erittäin huolissani tästä tilanteesta. Mua myös suututtaa tämä kamala "kauneusihanne", jonka media on luonut. Murrosiässä, tytöt ovat erittäin herkkiä kritiikille, koska kehomme muuttuu niin hirveetä vauhtia, ettei meidän henkinentaso pysy mukana. Suurin osa valittaa pyöreistä muodoistaan: leveästä lantiosta, pyöreästä pepusta ja paksummista reisistä, luullen että heistä on tullut lihavia. Ei, ei ole. Mutta koska henkisesti emme kasva samaa vauhtia kuin fyysisesti, aivomme muistavat miellyttävänä sen vartalon, joka meillä oli monta vuotta, kunnes sitten yhtäkkiä, ehkä jopa alle vuodessa, meidän vartalomme oli täysin erilainen. Ja kuvat, joita moni julkaisee, ja pitää julkkisten sairaanloista laihuutta kauniina kehonkuvana... Hmm, niissä naisilla ei ole minkäänlaisia muotoja. Kutsun heidän vartaloitaan "pikkupojan vartaloiksi". Nuoret, teinit ihailevat sitä. Vanhemmat naiset eivät, koska he ovat oppineet eron pikkutytön ja naisen välillä. Tiedän, että murrosikä on erittäin vaikea ikä. Emme ole enään pikkutyttöjä, mutta emme ihan vielä ole myöskään naisia. Millaisia meidän sitten kuuluisi olla ? HELPPO VASTAUS: sellaisia, millaisia me olemme. Miehet rakastavat muodokkaita naisia. Ne miehet jotka väittävät heitä lihaviksi, ovat mieleltään vielä aivan liian lapsia kehittyneelle nuorelle tytölle. Heidän arvostelut voi jättää täysin omaan arvoonsa.

Jokainen varmasti tietää kauneusikoni Marilyn Monroen ?

Katsokaapa hänen vartaloaan. Onko hän langanlaiha ? Ei. Onko hänellä leveä lantio ? On. Paksut reidet ? Kyllä. Mutta silti erittäin kaunis, ihailtu nainen. Marilyn eli yli 50 vuotta sitten, mutta edelleen voimme lukea hänestä vähän väliä eri naistenlehdistä. Ei siitä edes ole kauan, kun luin viimeksi Demistä Marilynista. Sen tiedän, että jos hän eläisi nyt, hän ei todellakaan olisi kauneusikoni. Median mielestä hän olisi lihava. Vaikka hänen kuolemastaan on kauan, emmekä ole eläneet siihen aikaan, kun hän oli suuri maailmanluokan tähti, hän on vaikuttanut meihin. Mullakin oli joskus todella huono itsetunto, vihasin peilikuvaani. Kunnes löysin jotain mitä, Marilyn (minunkin kauneusikoni) on sanonut aikoinaan: "En pidä siitä, että muut kritisoivat ulkonäköäni. Miksi sitten tekisin niin itse?" Siinä teille mietittävää vähäksi aikaa. Toivon todella, että te, keillä on väärä kehonkuva mielessänne, oppikaa pitämään vartalostanne ! Se on hyvä juuri tuollaisena :)

Kirjoitin sormella selkääsi lauseen ja toivoin että sen korvaani kuiskaat

Hrr, it's cold in here ! -4 astetta ja lunta riittää. Hengaillut 4 päivää himassa, nukkunu päivät ja valvonu yöt. Ai että tätä kipeenä olemisen ihanuutta :) Kannattaa kokeilla. TODELLA virkistävää. Saat nukkua paljon ja napsia kaiken maailman pillereitä ! No ei vaa, tää on aivan kamalaa. Ja te ketkä, ette ole kipeenä, niin tsemii teille. 

Hän ei ole vastannut mulle kahteen päivään puhelimeen. Vau. Taidamme todella olla riidoissa tällä kertaa. Haluaisin oikeastaan vain pyytää anteeksi, mutta Hän haluaa pitää mykkäkoulua. Mä todella luulin, että intissä pojista kasvaa miehiä. Mä taisin olla väärässä. Ei siis millään pahalla. On niitä poikkeus tapauksia varmasti olemassa, mutta tällä suunnalla näyttää olevan aika hiljaista poikkeuksien suhteen... Ja hauskinta tässä on se, että Hän käski MUN kasvaa. Haahaa ! Mä en sentään pidä mykkäkoulua ja leiki viatonta kuin joku 5-vuotias, joka leikin keskellä pudotti maljakon. Mä olen ottamassa vastuuta, Hän ei. Joo, mä lupaan vielä kasvaa. Mutta niinhän me kaikki teemme, koko elämämme. Aina voi oppia jotain uutta. Hän on itse sanonut, että aikuisena olo on perseestä. Silti hän yrittää kannustaa mua kasvamaan ? Mä olen mielelläni teini vielä hetken, jos sopii :)

No, uusi vuosi, uudet kujeet. Tässähän ehtii keksiä vaikka mitä jännää tällekkin vuodelle. Eihän sitä koskaan tiedä milloin uusi mies kävelee vastaan ! Se saattaa jopa kävellä jo huomenna. Vaikka kyttiksellä tai lääkärissä. Who knows ;) Mutta tällä kertaa mä etsin sitä miestä kaikessa rauhassa. Tai no itseasiassa, en etsi ollenkaan. Kyllä sit ku joku mukava kävelee vastaan, niin jos se siitä on kehittyäkseen suhteeksi, niin se kehittyy. Tuntuu ettei nykyään kukaan jätkä halua seurustella. Joku ihmeen sinkku-villitys menossa. Tai sit se on tää ikä. 

I knew that that was the last time together

Kerta toisensa jälkeen satutan itseni. Uudelleen ja uudelleen. Enkö jo voisi vihdoin oppia tunnistamaan kullan ja tuhkan toisistaan ? Olen valvonut taas koko yön. Tuntuu kuin nukkuminen olisi pakotie tästä kaikesta. Mutta ensin täytyy kohdata totuus, ennen kuin juoksen karkuun. Kuitenkin kun herään, asia on edelleen siinä nenäni edessä. Jotenkin vain sen totuuden myöntäminen on vaikeinta mitä voin tehdä. Haluaisin vain uskoa, että tämä kaikki on pahaa unta, ja että heräisin pian.

Auttaisikohan tähän burana ja laastari ? Toisikohan ne mut takas todellisuuteen ? Yleensä mä haluun tälläses tilantees olla yksin, mut nyt yksinolo tuntuu viimeiseltä asialta mitä tällä hetkellä haluaisin tehdä. Tunti suihkun lattialla, kyyneleet silmissä ajattelin eri vaihtoehtoja ratkaista tämän kaiken. Etsin syytä tälle kaikelle. Oon tehnyt virheitä, mutta niin on Hänkin. Vaikka mua onkin helppo syyttää kaikesta, kuten Hän tekeekin melkein aina, niin nyt en ole ainoa joka tämän on aiheuttanut. Koko ajan päässäni pyörii kysymykset: mitä tein väärin ? Voinko jotenkin peruuttaa tekoni ?

Luulin itkeneeni jo kaiken ulos, mutta niin Hän vain sai niitä lisää aikaiseksi. Luulin olevani vahvempi kuin olen. Luulin, ettei enään mikään Hänen sanomansa saa minua hajalle. Luulin, että kaikki on hyvin. Mutta teen virheitä, koska elän. Ihminen joka ei tee virheitä, ei tee mitään. Olen oppinut jokaisesta virheestäni, Hän ei. Sama toistui uudelleen. Aivan kuin historia toistaisi itseään. Itsekkyys - se on sairaus. Ja aivan kamala sellainen. En voi sietää sellaista. Vaikka olenkin ulospäin vahva, olen sisältä herkkä ja haavoittuvainen. En vain näytä sitä kaikille, Hänelle olen näyttänyt.

En uskonut enään antavani kaikkeani näin pian, mutta niin vain pääsi käymään. Tein virheen. Taas. Mutta kuka kertoisi mikä on oikein, ennen kuin jotain sattuu ? Moraali - rikkaiden luksusta. Teen sen minkä koen parhaaksi, en sen mukaan, minkä muut kokee parhaaksi. Silti en ole itsekäs - mietin aina miltä itsestäni tuntuisi, jos mulle tehtäisiin samoin. Hän ei mieti, tekee vain mitä haluaa. Hakuin Hänet tänään puhelimessa lyttyyn ja haistatin paskat. En ole koskaan tehnyt Hänelle niin. En edes viimeksi kun riitelimme. Olikohan tämä nyt sitten viimeinen tikki ? Jään ikisinkuksi ja kuolen 72:n kissani kanssa. Olen todella alkanut pelkäämään rakkautta. Se vain satuttaa. Ja sen jättämät arvet ovat kipeitä ja rumia.

Sometimes I wake up by the door
Now that u've gone, must be waiting for u
Even now when it's already over
I can't help myself from looking for u

There's a side to u that I never knew
All the things u'd say, they were never true
And the games u'd play, u would always win