Kiss me underneath the mistletoe

Voitteko kuvitella, jouluun on enää vain kahdeksan viikkoa ?! Aika menee niin nopeasti, etten ole edes huomannut, miten kesä ja syksy on mennyt ohitseni ! Muistan vielä muutama viikko sitten katsoneeni mittaria että jee +15, mutta nyt se ei taida edes +10 asteeseen nousta :( Kai se on pakko vain hyvästellä lämpimät säät ja kaivaa villasukat esille...

Mä en oikeestaan edes pidä joulusta. Ruokaki on ihan kamalan makuista, ja eikös se muutenkin ole uskovaisten juhla :o Ja miksi ihmeessä pitäisi juhlia kun on ihan hemmetin kylmä, lunta on liikaa, kaikki paikat on kiinni eikä ole mitään tekemistä ? Ja sit vielä tulee syötyä suklaata ihan sikana, että voi sitte uudenvuoden jälkeen kattoo vaa'alla sillee morjens... 

It’s the most beautiful time of the year
Lights fill the streets spreading so much cheer
I should be playing in the winter snow
But I'mma be under the mistletoe

I don’t want to miss out on the holiday
But I can’t stop staring at your face
I should be playing in the winter snow
But I’mma be under the mistletoe 

Nää päiväthän menee hengaillessa

Miks ei ? Spontaanisuus on aivan loistava piirre. Tuli sitten tänään käytyä Porvoossa moikkaamassa siskoa ihan muuten vain. Ei ollut muutakaan tekemistä. Enkä kyllä kadu reissua. Oli tosi mukavaa viettää välillä siskon kanssa aikaa sieläkin :) Paluumatkalla tuuli aika kovaa, kädet jäätyivät ja perse puutu. Kaiken lisäksi lähdin reissuun syötyäni aamulla  YHDEN kananmunan, ja seuraavan kerran söin klo 21 aikaan himassa. Kahvia tuli reissun aikana juotua aika paljon... 

Tänään katoin viimeisen jakson Skinsin 5. kaudesta. Jäi vähän tyhjä olo. Ihan kuin sarja olisi loppunut kesken, ja komedia muuttunut draamaksi. Ei näin :( Olisin niiiiin toivonut, että sarja olisi tälläkin kaudella ollut yhtä hyvä kuin ennen, mutta näin ei vain ollut...

Mulla on joku ihme hinku aina syksyllä ja talvella pikaruokaan. Heti kun tulee vähänkin kylmemmät kelit, alan kaipaamaan rasvaa. Mä oon koko päivän, aamusta asti haaveillut mäkkiruoasta ! Viime kerrasta on tosiaan jo vierähtänyt aikaa... Mutta kukapa ei roskaruoasta pitäisi ? ;)

U can't change the world, if u won't change urself

Mun ehdottomasti lemppari tv-sarja on Skins - Liekeissä ! Mä oon kattonut jokaisen tuotantokauden jokaisen jakson. Mun suosikkihahmo on Cook. Se on niin ihanan hullu, ja sen tempauksille saa aina nauraa ! Mut Skinsin 5. tuotantokausi oli pettymys :( Jokaisessa tuotantokaudessa on kahdeksan jaksoa, mutta 5. kaudella en nauranut kertaakaan, kuin taas sitten kaikkina muina kausina olen nauranut vatsa kippurassa niitä katsoessani. Jotenkin vain ei nappaa. Ohjelma on muuttunut täysin verrattuna aikaisempiin kausiin. Joka on TODELLA harmillista, sillä odotin innoissani 5. kauden ilmestymistä...

Toinen lemppari tv-ohjelmani on Vampire diaries - Vamppyyripäiväkirjat ! Olen aina tykännyt kaikesta yliluonnollisesta, vampyyritarinoista ja kaikesta muusta, joiden olemassa oloa ei ole voitu todistaa. Olen katsonut tästäkin sarjasta jokaisen jakson. Meillä ei ole telkkaria, joten olen joutunut lataamaan sarjojen jaksot koneelleni. Älkää edes kysykö miksi meillä ei ole telkkaria, koska mä en todellakaan tiedä...

Bad boys VS Pretty boys

Mä oon huomannut itsessäni sen, että mä pidän VAIN pahoista pojista. Mun mielestä on ällöttävää jos poika on liian kiltti, ja ystävällinen ja kehuu koko ajan ja yök ! Tai jos poika on liian nöyrä, eli alistuvaa sorttia. Ne pojat joutuvat usein huonoon parisuhteeseen, koska tyttö tajuaa, että poika on niin heikko ja nöyrä, että sitä voi pomputella ihan miten haluaa. Pojan pitää olla vähän itsekäs ja ilkeä, eikä aina tehdä niinkuin sanotaan/pyydetään. Se saattaa myös johtua siitä, että olen itse sen verran jääräpää ja itsekäs joissain asioissa, että mun mielestä ihminen, kuka ei pidä puoliaan, on säälittävä luuseri. Mulla menee todella nopeasti hermot sellaisen ihmisen kanssa. Toinen on myös, jos poika kehuu liikaa. Se alkaa pikemminkin kuullostaa mielistelyltä eikä kohteliaisuudelta...

Mä satuin kiertelemään mtv3:n sivuilla, ja löysin aivan mahtavan artikkelin:

Naiset eivät halua kilttiä miestä - lue miksi ♥

Toi teksti on täysin totta. Siinä mm. mainitaan myös se, ettei tytöt halua liian mukavaa miestä. Liika on 
liikaa. Mua käy ainakin ahistamaan sellainen jätkä, kuka koko ajan kehuu ja on sellanen ällöttävä ja limanen. Mä jopa tiedän erään sellaisen, mutta en viitsi mainita nimeltä (en mä niin ilkeä ihminen viitti olla - tänään). Olen miettinyt tässä muutaman päivän, että pitäiskö mun mainita hänelle asiasta... 
No, positiivista on ainakin se, että se on oma itsensä, eikä yritä esittää kovista.

Mä usein mietin, että millainen mun unelmamies olisi. Ainakin selvää on jo se, että ei todellakaan mikään kiltti perseen nuoliskelija ! Sit olis tietty plussaa, jos se tykkäis myös moottoripyöristä/-pyöräilystä. Olis luotettava, sponttaani ja huumorintajuinen. Mielellään myös hieman itsenäinen. Sellainen joka arvostaa minua ihmisenä, ja kohtelee minua myös sen mukaan (eikä niinkuin esinettä). Sellainen jos tulisi vastaan, niin olisin TODELLA tyytyväinen :) 

Secretly she wanted him as well

Nyt on tosiaan ollut pieni tauko tässä kirjoittamisessa. Mulla nimittäin ei oo oikein ollut kiinnostusta kirjoittaa tänne. Viime aikoina on kyllä sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, mutta jotenkin niiden jakaminen muiden kanssa on tuntunut kaukaiselta ajatukselta. Ei sillä, että olisi mitään salattavaa oikeastaan, mutta jotenkin tuli vain sellainen olo, että "nää mä pidän omana tietona". Koska musta vähän tuntuu, että jos mä nyt avaisin suuni, niin sotkisin asiani pahemman kerran, ja siitä koituisi mulle vain paha mieli. Ja sitähän mä en halua. Eikä varmaan moni muukaan. Enkä taida todellakaan olla ainoa, joka on kiitollinen mulle siitä, etten sano mitään. Vaan pidän suuni kiinni ja tukahdutan kertomisen innon.

"It's just too little too late

 a little too wrong and I can't wait

 but u know all the right things to say"

Ur smile is the best thing I know (after chocolate)

Voit nauraa, hymyillä, iloita, irvistää tai mitä vain, mutta älä missään nimessä mökötä. Iloitse siitä mitä sinulla on (niin kauan kuin voit). Koska siinä vaiheessa kun menetät ilon aiheen, muistellessasi asiaa, se saa sinut hymyilemään.

Jokainen asia mitä nykyään ajattelen oikein tarkkaan, löydän sieltä aina syyn hymyillä. Ei saisi pelkää menettämistä, koska mikään ei kuitenkaan ole ikuista. Kaikki katoaa aikanaan. Se on oikeastaan ollut ajattelutapana mulle hyvä, koska sitten mikään ei tunnu niin pahalta. Olethan joskus elänyt onnellisena ilman sitä (jos perhettä ei lasketa). Mielestäni kaikessa on hyvä puolensa. Jos jotain ikävää tapahtuu, yritän ajatella asiaa monelta eri kannalta. Ja usein myös positiiviselta kannalta. Esimerkiksi eräs kaverini kuoli 2009 maaliskuussa. Viimeisen kerran kuin näin hänet, riitelimme pahasti. Emmekä koskaan ehtineet sopia riitaa. Ja vaikka olin hänelle todella vihainen, annoin hänelle kaiken anteeksi tuolla samaisella hetkellä, kun kuulin hänen poismenostaan. En edes muistanut hänestä mitään ikäviä asioita. Ainoastaan hyviä. Ja yleensä muistellessani jotain ihmistä, näen kuvan silmissäni, jossa hän hymyilee. Hymy on aika valloittava asia, eikö vain ? :)

"Minä sormella kirjoitin selkääsi lauseen ja toivoin että sen korvaani kuiskaat.
Ja hetkessä muun voin unohtaa. Kuka tätä rantaa keinuttaa ?"

Sää kääntyi meitä vastaan puolivälissä matkaa

Joo, eilen sää oli tosi ihana ku lähdin ulos moikkaamaan Beniä ja Aslaa. Tuuli oli aikamoinen, mutta ei mitenkään häiritsevä. Mutta ihan hetkessä, kun olin bussissa menossa Tapiolaan Ollen kanssa, sää muuttui ihan hirveäksi ! Vettä satoi kuin saavista kaatamalla, ja tuuli oli voimakas. Sateen varjosta ei ollut mitään hyötyä, ja koska päälläni oli eilen ne mun Haloselta ostetut mokkasaappaat ja villakangastakki, ne meni aivan pilalle :( Joten Olle lainasi mulle sitten takin ja kengät. 

Toi takki on ihanan pehmee ja lämmin, mut harmi vaa et se on mulle vähän liian iso :( Olis muuten voinu yrittää keskustella Ollen kanssa maksusta... Hihi ^^ Eilen otettuja kuvia selaillessani, tulee meistä mieleen ekana sana alkoholinväärinkäyttäjät. Joo, olimme ns. sivistyneitä kun joimme viiniä (punasta & valkosta), mutta se tapa miten sitä loppu illasta joimme oli aika epäsivistynyttä. No päätelkää itse... PS. KIELI PUNAINEN

No ei siitä sen enempää. Illassa ei ollut minkään näköistä reissua, kävelyä mulle kertyi ainakin 20km. Illalla sää oli onneksi tyyni. Mut nyt oikein rattoisaa lauantai-iltaa kaikille  missä ikinä sen vietättekin ♥

Nyt kun olet siellä, kaikki tuntuu menevän alamäkeen

Wish u were here, holding my hand, saying 'everything's gonna be alright'

Tapasin kerran aivan uskomattoman upean ja ihanan pojan, joka ei koskaan tuominnut minua. Hyväksyi minut sellaisena kuin olen, eikä koskaan vaatinut minulta enempää kuin pystyin antamaan. Hän teki kaikkensa, että tuntisin itseni onnelliseksi. Nyt kun hän on poissa tunnen vain miten paljon hän vaikutti elämääni. Jokin pala puuttuu palapelistäni, jota en ehkä enään koskaan saa valmiiksi. Juuri tälläisinä hetkinä, kun kaikki kaatuu päälle ja mikään ei onnistu, ikävä on kaikista suurin. Yksin oleminen tuntuu vastenmieliseltä. Jopa pelkkä ajatus puistattaa. Mutta kun tarkemmin mietin, millaista elämäni olisi nyt, jos hän ei olisi koskaan lähtenyt ? Jos hän vieläkin seisoisi vierelläni tukena, nostamassa pääni pystyyn ja käskemässä jatkamaan eteenpäin.

Jotenkin ongelmista puhuminen on kaikista vaikeinta silloin, kun ne kaikki ovat kasaantuneet suureksi taakaksi hartioilleni. Vienyt kaikki voimani, ja mielenkiintoni jatkamaa eteenpäin murehtimattani eilistä. Miksen ole enään niin vahva kuin ennen ? Miksen mä enään pysty tekemään niin kuin silloin, unohtamaan murheet ja vain nauttimaan huomisesta ? Olen muuttunut niin paljon, että joudun keksimään täysin uuden tavan selvitä ongelmista ja murheista. Helppoa se ei tule olemaan, mutta ei myöskään mahdotonta. Niinkuin sanoin jo aikaisemmin, jos vain tarpeeksi tahtoo jotain, niin siinä varmasti myös onnistuu. Ja mä todella haluan päästä näistä ongelmista ja murheista eroon mahdollisimman pian.

Ehkä kaikki tämä on jonkin näköinen... mitenköhän sen sanoisi... kosto ? entisistä virheistä.

Itsetunto

Mulla on vuosien mittaan kasvanut aika hyvä itsetunto. Mulla ei pari vuotta sitten ollut sellaista ollenkaan. Hain hyväksyntää aivan väärällä tavalla. Tavoitteeni oli, että jokainen pitäisi minusta. Nykyään, en mielistele ketään. Jos seurani ei kelpaa, tai joku ei ymmärrä huumoriani, en välitä. Sellainen ihminen ei ole arvoiseni. En enää vastentahtoani suostu jokaiseen typerään ja hulluun ideaan, joita kaverini minulle ehdottavat. En ole enää samalla tavalla kavereideni "vietävissä". Jos jokin asia ei innosta tai kiinnosta, en suostu siihen. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Viikonloput ei enää tarkoita minulle biletystä, hauskanpitoa ja yömyöhään ulkona hillumista. Joskus on tosi kiva viettää perjantai ilta kotona leffoja katsellessa.

Sitten olen myös huomannut sellaisen asian, etten tule toimeen kauhean monen tytön kanssa. Jotenkin tuntuu, että suurella osalla tytöistä on tapana arvostella muita, ja näyttää aina mahdollisimman hyvältä. Olla kaikin tavoin poikien mieleen. Poikien seurassa on niin helppo olla. Ne ei koko ajan katso arvostelevalla katseella, ei juorua eikä keksi sinusta päättömiä valheita, vain pilatakseen maineesi tai tuhotakseen ihmissuhteitasi. Mikä tarve tytöillä on siihen ? Huono itsetunto ?

En oikeastaan välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Ja kysyttäessä minulta jotain, ei pakosti saa haluamaansa vastausta. Mutta miksi kysyä kysymys, johon on olemassa myös epämukava vastaus ? Esimerkiksi kaveri on ostanut uuden paidan, ja kysyy mielipidettäni siitä. Jos se on mielestäni aivan järkyttävä, ja saa kaverini näyttämään siltä kuin olisi kietoutunut makkaran kuoreen, sanon suoraan, että paita on ihan kamala ja saa hänet näyttämään lihavalta. Parempi kai se on sanoa suoraan, kuin mielistellä kaveria, joka ei pakosti itse ole edes huomannut innostuksensa keskeltä, että paita ei sovi hänelle ollenkaan. Mutta useimmiten ehdotan häntä sovittamaan ensin toista kokoa, ja sen jälkeen miettimään, onko paita ostamisen arvoinen. Jokaisella on kuitenkin omanlainen vaatemaku, joten en tietenkään tuomitse kenenkään vaateostoa. Mainitsen vain, että koko taitaa olla liian pieni. Se on tavallaan ystävänpalvelus...

Onko teillä kauneus/tyyli ikoneja ? Minulla ei ole. Mielestäni median luoma kauneusihanne on aivan järkyttävä. Suurin osa julkkiksista ovat aliravittuja. Ihan kuin jokaiselle pitäisi mahtua pienin vaatekoko, selluliittia ei saa olla ollenkaan, rypyt ovat pahinta mitä naisella voi olla, ja laittautumiseen pitää käyttää suurin osa ajastaan. Ei näin.

Nyt kysynkin teiltä kysymyksen: Mikä on teidän mielestä kaunista ?

The highlight of the week is the weekend

Meillä on täällä Granissa sellainen "Vackrare Grani"- homma, ja sen takia suurin osa asuinalueista on savuttomia. Mielestäni asia on vain puoliksi suunniteltu, koska nyt kun asukkaat eivät saa polttaa terasseillaan/parvekkeillaan eikä ulko-oviensa edessä, heillä ei ole tuhkakuppeja ! Jokainen asukas siis kävelee tonttia rajaavan aidan toiselle puolelle tupakalle, ja heittävät tumpit maahan (yleensä yhteen kasaan). Miksi helvetissä sinne ei ole järjestetty tuhkakuppia/roskista ? Se on asia jota en ymmärrä...

On asioita joista mä voisin luopua. Aikasin heräämisestä, kouluun lähdöstä ja aamukahvin keittämisestä. Syksy on vähän sellainen vuodenaika, että vaikka kuinka nukkuisi niin väsyttää. Koska kesällä tottuu siihen, että aamulla kun heräät on valoisaa ja illalla on pimeetä vasta kun nukkumaan pitäisi mennä. Joten syksyllä pimeän tulo ei vaikuta unirytmiisi. Ethän mene nukkumaan klo 18 aikaa kun tulee pimeää ? Mä en ymmärrä miksi syksy on mun lempi vuodenaika. Syksy on kaunis, luonto on silloin kauneimmillaan, mutta syksyllä mun ihmissuhteet rakoilee, aamuheräämiset on täyttä h*lvettiä eikä mikään oikein innosta. Musta on muutenkin tullut ihan erilainen kuin ennen. En innostu enää melkein mistään, haluan elämän olevan yksinkertaista, vähän vaativa ja suotuisa. Ja jos jokin asia liikaa vaatii työstämistä ja keskittymistä, menetän malttini ja luovutan. ETENKIN jos asia ei ole sellainen jota todella tahdon. Koulutehtävät ovat hyvä esimerkki. Niiden suhteen luovutan kaikista helpoimmin, sen jälkeen tulee varmaan kotityöt ja sitten muu ylimääräinen jota yritän itsenäisesti opiskella vapaa-ajalla. En siis tarkoita että opiskelen matematiikkaa ja historiaa vapaa-ajalle, vaan luen psykologiaa, ihmisen anatomiaa, erilaisista sairauksista (erityiseti mielisairauksista), sekä päihteistä. Silloin voin ola varma, että opiskelusta tulee helpompaa ja sutjakkaampaa, kun vihdoin pääsen lähihoitajaksi.

Sit tähän vielä tällänen ikävöinti teksti. Mä voisin AINA näyttää sellaiselta, miltä näytin 8. luokan päättäreinä ! Ne ajat takas kiitos ♥ ! Ja sit tähän väliin myös sellainen, että mua ei vois vähempää kiinnostaa teidän kritiikkinne. Tää on mun mielipide, jota en muuta. :)

Väkivalta parisuhteessa

Tunnustan. Olen itse kokenut parisuhde väkivaltaa, ja se on asia jota olen hävennyt. Tunsin oloni jotenkin todella heikoksi ja arvottomaksi. Ihan kuin rakkaus olisi muuttunut vihaksi. Silti hän pyyteli aina kovasti anteeksi, ja väitti rakastavansa minua. Mietin koko ajan, että minun täytyy erota hänestä, mutta siitä tuli todella vaikeaa. Pelkäsin mitä hän tekee, jos jätän hänet. Hän tiesi missä asun, mitä koulua käyn yms. Enkä kehdannut kertoa väkivallasta kenellekkään. Vaikka käsivarteni olivat usein mustelmilla, peitin jäljet aina. En koskaan näyttänyt niitä kenellekkään. 

Silti täytyy myöntää, että kyllä mä häntä rakastin. Hyvinä päivinä hän oli todella ihana. Kaikkea mitä unelmien poikaystävä voi olla. Hän osti minulle jopa kerran 10 ruusua ihan vain muuten vain, vei minut syömään ravintolaan ja oli valmis tekemään melkein mitä vain vuokseni. Olen myöhemmin miettinyt, miksi hän oli väkivaltainen minua kohtaan. Ehkä hän ei kestänyt vahvaa persoonaani. Pidän mielipiteeni, enkä mielistele ketään. Enkä etenkään anna muiden pomottaa minua. Ehkä se ärsytti häntä, ja teki pahaa hänen omalletunnolle. Siis että väitin asioissa vastaan, enkä tehnyt aina niinkuin hän sanoi. 

En ole koskaan kertonut tästä kenellekkään, mutta nyt päätin että olen valmis jakamaan kokemukseni muiden kanssa. Neuvon siis jokaista: Älkää missään nimessä eläkö suhteessa, jossa sinun ei ole hyvä olla. Jossa sinua pusketaan alas ja yritetään pomottaa. Ja yksikin lyönti on syy lopettaa suhde ! Voit tehdä hänestä rikosilmoituksen tai soittaa kriisipäivystykseen. Kerro asioista vanhemmillesi. He turvaavat sinun "selustasi". Asiasta kannattaa puhua ajoissa. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. En ole koskaan ollut tyytyväinen päätökseeni vaieta asioista.

Tell me where did u sleep last night

Alan pikku hiljaa ymmärtämään elämän todellisen puolen. Välillä elämä potkii päähän, mut välillä tuntuu et tuuli kuljettaa eteenpäin ja menee tosi lujaa ja elämä kukoistaa. Vai meneekö se sittenkään niin ? Jos mul on mieli maassa, lähden kävelemään. Kävelen ilman minkään näköistä päämäärää. Mä vaan kävelen. Jos mua vituttaa, mä juoksen. Sillon ku vitutus on tarpeeks suuri, tekis mieli juosta niin kauan et taju lähtee. Tai mennä keskelle peltoo ja huutaa niin kovaa ku pystyn. Ja kuka hitto on keksiny, että itkeminen helpottaa ? Se on ihan täyttä p*skaa ! Ei se oikeesti mitään auta. Siis loppu peleis. Hetkellisesti ehkä joo, mut se ei muuta todellisuutta tai poista ongelmia. Et voi muuttaa menneisyyttä. En edes halua luoda itselleni sellaista harhakuvitelmaa, että näin voisi tehdä. Jos voisi, kukaan ystävistäni/läheisistä ei olisi koskaan kuollut vaan olisi täällä, kaikki ikävä mitä olen kokenut, ei olisi tapahtunut. Enkä olisi koskaan sanonut pahasti kenellekkään, keneltä en enää voi pyytää anteeksi. Mut eiks se niin mee, et parhaat lähtee ekana ?

Things in here ain't right. I can feel it.

Jotenki kaikki ei nyt vaan mee niinkuin pitäisi. Ihan kuin en ymmärtäisi jotain kohtaa käsikirjoituksessa. Jokin lause, juonen käänne tai jokin muu ei vain uppoudu päähäni. Mietin vain, mitä ihmettä mun piti tässä kohtauksessa tehdä ? Vastauksia ? Kellään ? Mm... Ei taida olla. Koska elämään ei ole käsikirjoitusta. Et koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki ei mene niinkuin elokuvissa. Eikä sellaisessa haavemaailmassa kannata edes yrittää elää. Jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan. Ennemmin tai myöhemmin. Ja se saattaa silloin olla kova isku. Sen takia on parempi vain tyytyä siihen mitä on, eikä haaveilla siitä, mitä voisi olla.

Mun toiveammatti on mielenterveyshoitaja. Haluan auttaa ihmisiä, jotta he pääsisivät elämässään eteenpäin, ilman sen suurempia alamäkiä ja kuoppia. Tiedän, ettei kukaan todellakaan jaksa pitää sisällään kaikkea kokemaansa. Ja tiedän, että ongelman korjaaminen alkaa siitä, että sen sanoo ääneen. Monella tosin on tapana ilmaista hätä ja paha olo ns. äänettömällä avun huudolla. Tunnen ihmisiä, jotka juovat pahaan oloonsa, mutta syytä juomiseen kysyttäessä, vastaus on aina sama; "No ei oo muutakaan tekemistä" tai "No ku tekee mieli". Joo, hyvä olo on vain hetkellinen. Aamulla ongelmat ovat vain paisuneet. Ja pitkän ajan myötä, ihmissuhteet vähenevät, ja entisen hyvät ystävät ovat etääntyneet. Mutta jokainen ei osaa/uskalla hakea apua. Olen itse oppinut elämässä sen, että pahaa oloa ei voi poistaa alkoholilla/muilla päihteillä, sitä voi ainoastaan siirtää. Ja jossain vaiheessa, taakka on niin suuri, ettei sitä jaksa enää kantaa. Siitä seuraa henkinen romahtaminen. Joskus silloin avun hakeminen saattaa olla jo liian myöhäistä.

En todellakaan usko, että ketään voi väkisin auttaa. Siinä pitää olla molempien osapuolien tahto mukana. Kyllä jos jotain kovasti tahtoo, niin siinä varmasti onnistuu. Oli sitten kyseessä mikä asia tahansa. Pitää vain löytää oikeat ihmiset, keiden kanssa työstää onnistumista. Se ei tarkoita aina, että se pitää tehdä jonkun ammattilaisen kanssa. Suurimpana auttajana saattaa olla oma äiti. Äideillä on aivan toisenlainen näkemys lapsestaan ja sitä rakkautta ei korvaa mikään. Vaikka kuinka olisit tuottanut pettymystä tekemilläsi virheillä, niin silti äidit ovat halukkaita auttamaan korjaamaan virheet. Mutta se ei silti tarkoita, että anteeksi olisi annettu. Mutta kenenkään äidin ei kuuluisi hautaa omaa lastaan. He auttavat viimeiseen hengenvetoon asti. Se on varma !

Itse en ehkä olisi selvinnyt näin pitkälle ilman äitiäni, joka on auttanut mua niin pienissä kuin suurissakin huolissa ja epäonnistumisissa. Kannustanut pienestä asti jatkamaan eteenpäin. Eihän suohon kannata jäädä seisomaan ? Ja vaikka olen parin viime vuoden aikana etääntynyt äidistäni aika paljon, silti jotenkin olemme saaneet jo jotenkin kiinni samasta aaltopituudesta. Jotkut asiat vaativat vielä hiomista ja tutustumista, mutta muuten mielestäni meillä menee hyvin. Teki ehkä ihan hyvää asua muutama vuosi erillään. Sain aikaa siivota sotkut takanani, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En ole vielä täysin käynyt läpi menneisyyttäni, mutta sitten kun olen, hautaan sen pois mielestäni ja keskityn huomiseen. Kiitän äitiäni joka ilta mielessäni siitä, miten vahva ja ymmärtäväinen hän on, ja siitä, että hän on kaikkien typerien tempauksieni, valheiden ja viina varkauksien jälkeen vierelläni. Love u mom ♥ !

Järki lähtee, mä yritän pitää siitä kiinni

Ihastus, kiinnostuksen kohde, elämänkumppani, Se Oikea vai vain hetken huvi ? Henkilö, jota ajatellessasi nousee hymy huulillesi. Jota ajattelet illalla kun menet nukkumaan ja aamulla kun heräät. Jonka soittoa odotat innolla. Joka saa sinun maailmasi musertumaan hetkessä. Onko se jokin yllä mainitsemistani henkilöistä ?

Mä tavallaan inhoan olla ihastunut. Tuntuu kuin se olisi koko elämän keskipiste. Keskittyminen herpaantuu aina kesken kaiken, väärään aikaan, ja lopulta huomaat, ettet ajattele mitään muuta kuin Sitä. Koulutehtävät tuntuvat todella tylsältä, ja et pakosti saata keskittyä kaverisi tarinaan viikonlopun tapahtumista. Se on kuin kulkisi täysin omassa maailmassa, pari metriä maanpinnan yläpuolella. Tavallaan ihanaa, mutta toisaalta todella ärsyttävää. 

Musta vähän tuntuu että mä oon ihastunut. Vaikka en välttämättä haluais olla. Mut jotenki, Hän vei mun sydämen. En olisi ikinä uskonut että juuri tämä henkilö tulisi olemaan ihastukseni kohde, mutta näin vain kävi. Ja huvittavinta tässä on se, että olemme täysin erilaisia :o Mut ehkä se siinä jotenki viehättääki.

Vanhoja kuvia

Liar liar, don't cry on my shoulder

SNIIF ! Ihan itkettää ku kelaan, miten joku ihminen voi olla niin tunteeton ja sydämetön, että alkaa seurustelunsa aikana lähetellä viestejä toisille tytöille :o ! Ei hätää, ei mulla oo poikaystävää, joten en siis puhu itsestäni. Paitsi tavallaan... Mä oon viestien vastaanottaja. Mä niin toivon, että sen tyttöystävä saa tietää mitä sen jätkä duunaa sen selän takana. Mua oikeesti sattuu ihan sen tytön puolesta :( Mä en ite vois ikinä tehdä mitään tuollaista poikaystäväni selän takana. Mul sentään on tunteet. Ja jos suhde tökkii, ehdotan että istumme alas ja juttelemme. Suhde ei nimittäin pakosti töki molempien mielestä. Ja, jos jättää sanomatta toiselle, että "hei mun mielestä kaikki ei oikee nyt enää mee niin hyvin", nii sille toiselle on täys shokki kuulla esimerkiksi tekstareista toiselle tytölle/pojalle. Mut ehkä hirveintä täs tilanteessa on se, että tää poika on tekstaillu mulle kesästä asti, ja siinä välissä se alkoi seurustelemaan. Mä en todellakaan tiennyt hänen seurustelevan. Tekstailu jatkui. Toissapäivänä sain tietää, että hän seurustelee ! Mä sain sellasen itku, potku & raivari-kohtauksen. Voi että vituttaa ! Mul on niin kauhee olo :( Mä oon ollu mukana tässä jutussa (tietämättäni). Satuttamassa toista tyttöä ! Jota en edes tunne/tiedä. ;s Mut eiköhän tää riitä tällä kertaa...

Nyt sitten toinen kerros, ajohousut. Ei ollu kalliit, vähän pällee satasen vissii. Ostin käytettynä bomber-tytöltä. STR:n hyvät coretex-housut, joihin saa kiinnitettyä vetoketjulla sadekalvon. Plus polvisuojat (20€). On muuten pirun hyvät, ei tuu kylmä eikä tuu vesiläpi. Mukavat jalassa, joustaa sopivasti. Mä oon tosi tyytyväinen.